Teille on syntynyt Vapahtaja!

Saarna Hartolan kirkossa 24.12.2021 klo 23, jouluyö

Luuk 2:1-14

 

Olemme juuri laulaneet tutun joululaulun En etsi valtaa loistoa. Se pääasiassa rukousta Jumalalle. Kun lukee laulun alkuperäisiä sanoja ja kahta käännöstä, niin löytyy kolme tapaa joulun tulla.

Kun Sakari Topelius kirjoitti joululaulun – ruotsin kielellä - hänellä oli mielessään oman kodin joulu. Hän teki joulurukouksen, mikä myös voisi olla virren nimi. Topeliuksella laulun ja rukouksen ydin on useaan kertaan toistuva pyyntö Anna minulle. Tai hän rukoili myös, ettei Jumala antaisi hänelle valtaa ja loistoa – vaikka hän niitä saattaisi haluta. Hän pyysi yhdessä jouluevankeliumin enkelien kanssa Jumalan kunniaa ja rauhaa ihmisille. Tärkeää ei ole ulkoinen, vaan mitä on ihmisen sisällä. Hän ei etsinyt tai pyytänyt tai odottanut mitään. Hän kutsui tulemaan ainoaa, joka ei muutu eli Jeesusta. Vaikka laulussa ei mainita kertaakaan sanaa Jeesus, niin hänestä siinä puhutaan.

Tutuissa ensimmäisissä suomenkielisissä sanoissa, jotka juuri lauloimme, Topeliuksen ajatusta on muutettu. Topeliuksen pyyntö, että Jumala antaa, on osittain muuttunut muotoon, jossa ihminen kertoo, ettei hän etsi maallista, vaan pyytää taivaallista. Ihminen odottaa Jumalaa. Käännöksen iso ero alkuperäisiin sanoihin on ihmisen puhe siitä, mitä minä teen. Laulun painopiste on siinä, mitä minä etsin ja pyydän. Mitä ihminen voi tehdä oman joulunsa hyväksi.

Vuoden 1986 virsikirjaamme haluttiin lähempänä alkuperäistä oleva käännös. Niinpä Niilo Rauhala suomensi Topeliuksen rukouksen virsikirjaa varten uudelleen. Topeliuksen ajatusta virteen ei kuitenkaan tullut. Kun Topelius korosti pyyntöä Anna ja Älä anna ja ensimmäinen suomennos ihmisen omaa tahtoa, niin Niilo Rauhala poisti pyynnönkin olla antamatta maallista hyvää. Monessa kohtaa alkuperäinen rukoilijan – siis ihmisen – pyyntö on muuttunut toteamukseen, mitä Jeesus ja joulu tuovat ja eivät tuo. Ihmisen pyynnöt ovat vähissä. Ei laulun rukoilija pyydä Jeesusta jouluvieraaksi, vaan toteaa, että hän saa Jeesuksen vieraaksi.

Minun pohdintani näiden kolmen hieman erilaisen joulurukouksen äärellä on, mitä ne opettavat meille joulusta ja joulun tähdestä, Jeesuksesta. Viime kädessä se kiteytyy kysymykseen, kuinka paljon joulun ydin on ihmisen omassa tekemisessä. Ja tässä tapauksessa ihmisen oman tekemisen joulussa voi ymmärtää kahdella tavalla. Ei kukaan muu siivoa tai hanki jouluruokia tai lahjoja. Ei niitä tuo joulupukki, mutta ei Jeesus-lapsikaan. Itse ne on hankittava. Mutta olennainen kysymys liittyy siihen, mikä on joulussa keskeistä. Se minkä minä voin itse luoda ja tahtoa, vai jotain muuta.

Ja silloin minun periluterilainen mieleni alkaa vierastaa vanhaa käännöstä, koska siinä ihminen on aktiivinen. Ymmärrän, että vanha käännös on tuttuuden takia monelle rakas joululaulu, mutta minulle se puhuu ihmisen ikiaikaisesta halusta luottaa omaan itseensä, joulunakin. Siinä asetetaan ihminen keskeiseen asemaan. Luotetaan tai kuvitellaan, että ihmisen oma toiminta tuo hyvän tullessaan.

Minun uskoni on virsikirjan käännöksen uskoa, jossa ainoa mahdollisuus on luottaa siihen, että minusta huolimatta joulu tulee. Minusta huolimatta Jeesus voi tulla mukaan joulujuhlaani. Niilo Rauhalan suomennoksen mukaisesti saamme uskoa, että silloinkin kun emme odota emmekä halaja ”Vieraaksi saan nyt kuninkaan, et muutu, Herra, milloinkaan!”

 

kirkkoherra Jeremias Sankari