Vastuu luomakunnasta

Saarna Hartolassa Tainionvirran varrella 25.7.2021, luomakunnan sunnuntai

3. Moos 25:8-12

Kaupunkiin kun masentuu, niin sitä tahtoo tuuliin raikkaisiin
Matkaan vaan, ja me löydettiin varrelle virran
Rakas, nyt me telttaillaan. Pois vaatteet päältä riisutaan.
On vesi lämmin, uimaan vaan. Varrella virran.

Juuri tästä on kyse ollut korona-aikana, kun monet ihmiset ovat tahtoneet raikkaampiin tuuliin veden ja luonnon keskelle. Tai kun järvien rannat ovat täyttyneet ensin kesämökeistä ja sitten vapaa-ajan asunnoista. Tästä samasta on kyse kun tänään olemme siirtäneet jumalanpalveluksen pois kirkosta tänne Tainionvirran varrelle.

Mutta sama Kirkan tunnetuksi tekemä laulu jatkuu:

Yöllä outoon tunteeseen sitten herättiin, teit meille teet
Mä lähdin rantaan uudelleen, varrelle virran
Kalan kuolleen silloin näin, kun rantaan seisomaan mä jäin
Syitä pohdin mielessäin, varrella virran

Näin laulettiin luontoa suojellen 50 vuotta sitten. Sen jälkeen on luontoa suojeltu vastustamalla torjunta-aineita ja ydinvoimaa, puhumalla biodiversiteetista, soiden suojelusta, metsän monimuotoisuudesta. Ne kaikki kokoaa yhteen tämän hetken tärkein ympäristöuhka ilmaston lämpeneminen, ja sen hillitsemisestä ja vaikutuksista puhuminen. Vaikka useimmat pitävät auringonpaisteesta, niin kuuma kesä – on se ilmaston lämpenemisen seurausta tai ei – on saanut ymmärtämään mikä siunaus sisältyy neljään vuodenaikaamme. Kun jossakin suhteessa luonnonsuojelu on onnistunut, niin aina on huomattu toisaalla suuri tarve suojella luontoa ja ympäristöä.

Kun tavat, painotukset ja vaatimukset suojella luontoa ja ympäristöä vaihtelevat näin paljon muutamassa vuosikymmenessä, on selvää, että Raamattua emme voi käyttää luonnonsuojelun oppaanamme yhtään sen enempää kuin muutenkaan oikean ja väärän oppaaana.

Niinpä yllälukemaani Mooseksen kirjan riemuvuoden viettoa ei tarvitse noudattaa kirjaimellisesti. Mutta se kertoo meille periaatteen luonnosta ympärillämme. Me, luonto ja meidän suhteemme luontoon tarvitsee riemuvuoden kaltaista suhtautumista; että luonto saa olla myös oma itsensä. Mutta ei Raamattu anna meille tietoa siitä, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa. Ei ole olemassa raamatullista luonnonsuojelua tai ympäristönsuojelua. Se on viime kädessä jokaisen oma käsitys siitä, mitä Raamattu meille opettaa. Minulle metsänomistajana luonnonsuojelu on ihan varmasti eri asia kuin jollekin toiselle, joka näkee metsän ennen kaikkea luonnonsuojelun näkökulmasta.

Huomaan, että yhä uudelleen saarnani päätyy siihen, miten me tulkitsemme Raamattua. Kun istuu varrella virran tai järven rannalla tai metsän keskellä – tai vaikkapa meren rannalla, niin ei sen kauneuden ymmärtämiseen tarvita paljon. Vain omia silmiä ja kykyä nauttia kauneudesta, viipyilevästä rauhasta ja hiljaisuudesta. Raamattu ei ole siis myöskään opas kauneuden ymmärtämiseen tai rauhoittumiseen. Vaikka sielläkin on toki vihjeitä ja näkökulmia niihin. Se tarkoittaa, että Raamattu on mukana kaikessa ja toisaalta ei juuri missään, ihan ihmisestä riippuen.

Lukemassani tämän sunnuntain evankeliumissa puhutaan valosta, tuosta luonnon välttämättömyydestä, jota mekin kaipaamme. Harvemmin kuulee toivottavan synkkää ja pimeää syksyä, mieluummin valoisaa kesää, tai lumen tultua valoisaa talvea, tai kirkasta talviyötä.

Luominen toki yhdistää luonnon ja Jumalan, mutta ennen kaikkea valo. Ihminen pyrkii kohti valoa. Enemmän odotetaan kesää kuin talvea. Luonnosta me etsimme valoa. Valoa kohti pyrkiminen on paljon muutakin kuin konkreettista valoa. Sitähän kaikkea tarkoittavat niin puun halaamiset, kuin luonnossa oleskelu ylipäänsä. Valo kuvaa meille hyviä asioita. Etsimme myös valoa omaan elämäämme.

Valosta ihmisten elämässä puhuu tämän sunnuntain evankeliumi. Ihminen tarvitsee kaikenlaista valoa. Me tarvitsemme luonnon valoa. Me tarvitsemme niitä asioita, jotka tuovat valoa meidän elämäämme. Mutta me tarvitsemme myös sitä valoa, joka tuli meille Jeesuksen elämässä. Se on valoa, joka auttaa arvottomuuden tai huonommuuden tunteeseen, Jumalan edessä olemme kaikki samanlaisia, yhtä hyviä tai yhtä huonoja, riippuen siitä, miten päin asioita katsomme.

Kristus, ihmisten tai maailman valo, on meidän turvamme sitä pimeyttä vastaan, joka syntyy kun synti ja ihminen kohtaavat toisensa. Siinä taistelussa kun ihmisille on jaossa vain kakkossijoja. Vain valo voi auttaa meidät voittoon. Siksi että ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo”.

kirkkoherra Jeremias Sankari