Uskon perustus

Saarna Hartolan kirkossa 24.10.2021, uskonpuhdistuksen muistopäivä

Matt 5:13-16

 

Oi Pyhä Henki, Herramme, / elämän lähde, Luojamme, /nyt täytä meidät armolla / ja voimallasi vahvista.

Lohduttajamme ainoa / ja runsas lahjain antaja, /mielemme kovat pehmitä, / ne liekilläsi lämmitä.

Ensi lauantaina tulee 30 vuotta siitä, kun Mikkelin hiippakunnan piispa Kalevi Toiviainen vihki minut papiksi Mikkelin tuomiokirkossa. Itse vihkimistilaisuudesta en muista yhtään mitään. Yhtä vähän muistan muutaman päivän kuluttua pyhäinpäivänä pitämästäni tulosaarnasta Hirvensalmen kirkossa.

Olen kuitenkin säilyttänyt saarnani. Ennen jumalanpalvelusuudistusta pyhäinpäivän toisen vuosikerran evankeliumi oli juuri äsken lukemani, nyt uskonpuhdistuksen muistopäivään siirretty katkelma Jeesuksen vuorisaarnasta.

En tarkkaan muista miten tuohon ehtoollisjumalanpalvelukseen valittiin virret. Hirvensalmella oli tapana valita virret yhdessä kanttori Tuomo Rämän kanssa. Luulen, että silloin vielä käytössä ollut tapa laulaa saarnavirsi tarkoitti sitä, että minä valitsin saarnavirren, äsken laulamamme helluntaivirren kaksi säkeistöä. Opiskeluaikanani olin oppinut käytännöllisten harjoitusten ohjaajalta Kai Vahtolalta, että saarnavirressä pitäisi rukoilla Pyhää Henkeä.

Saarnasin siis 30 vuotta sitten samasta evankeliumitekstistä, samoin kuusi vuotta myöhemmin Pertunmaalla. Mutta viimeisten 20 vuoden aikana ei ole kertaakaan aikaisemmin kohdalleni sattunut saarnavuoro maan suolasta.

Olen ottanut tähän saarnaan muutaman katkelman noista vanhoista saarnoistani. Ensimmäisessä saarnassasi pappina sanoin mm:

”Nämä sanat on tarkoitettu meille; etenkin niissä tilanteissa ja tehtävissä, joissa me vähiten tunnemme olevamme Jeesuksen opetuslapsia. Silloin kun kynnys Jeesuksen luo tuntuu korkealta, vaikka me jo kasteessa olemme sen ylittäneet…. Maan suolan tulee kirvellä silloin, kun maailmassa on haavoja. Kristittyinä me emme saa olla hiljaa nähdessämme maailman kärsimyksen. Meidän pitää olla Jumalan äänitorvi maan päällä… Kärsimys on monenlaista mutta aina kristityn pitää olla valmiina kirvelemään siellä, missä haavoitetaan ihmistä… Paljon vaikeampaa on tunnustaa haavojen olemassaolo silloin, kun itse olemme haavoittaneet toista ihmistä. Tai silloin kun itse voisin parantaa haavat. Kuitenkin juuri silloin, kun me itse olemme haavojen aiheuttajia, meidän suolallamme olisi kaikkein eniten käyttöä.” (2.11.1991)

Pertunmaan saarnassa sanoin näin:

”Jeesus on edellä vuorisaarnan alussa julistanut autuaaksi hengessä köyhät – tarkoittanee samaa kuin uskossaan epävarmat – murheelliset, kärsivälliset ja vainotut. He ovat ihmisryhmiä, joita ei olla ensimmäisenä ajattelemassa maan suolana vaikuttamassa ihmisten keskellä. Mutta juuri heidän kaltaistensa kautta Jumala vaikuttaa. Tämä Jeesuksen lupaus antaa meille jokaiselle rohkeuden vaikuttaa maan suolaan eikä jäädä epäilemään alemmuudentunteessa tai vetäytymään syrjään. Kun me puhumme maan suolasta, joka kirvelee ja vaikuttaa, me muistamme ihmisiä, jotka eivät jääneet omassa mielessään pohtimaan uskon hienoutta, vaan rohkenivat astua virheineenkin ihmisten keskelle…

Jeesus ei nosta evankeliumissa ketään ihmistä korkealle jalustalle, niin että tämä peittäisi pienemmät näkyvistä. Herramme ei sanonut vain Pietarille tai Johannekselle: ’Sinä olet maan suola!’… Jokainen meistä on Jumalan kutsuma ja lähettämä… Olennaisinta on se, että me tunnustamme oman heikkoutemme ja myönnämme ensisijaiseksi paikaksi toimia oman arkisen elämämme. Korjaamme siellä pilalle mennyttä elämää, annamme ihmisten elämään elämisen makua ja rohkeutta uskoa sekä osoitamme Jumalan toimivan myös siellä, mistä me ihmiset emme ole Jumalaa etsimässä. Tällaiseen arjen uskoon.. Jumala meitä kutsuu.” (1.11.1997)

30 vuotta sitten tämän sunnuntain evankeliumin avulla tuli pohtia, kuka on pyhä. Tänään tällä samalla Raamatun kohdalla pitäisi pohtia uskonpuhdistusta, tai reformaatiota, kuten nykyään suositellaan sanottavan. Mutta oikeastaan nämä kaksi asiaa ovat lähellä toisiaan. Kaikessa uskossa on viime kädessä kyse siitä, kuka on pyhä, tai millä perusteella joku on pyhä.

Martti Lutherin syvä koko elämää koskeva kysymys kuului: ”Kelpaanko minä Jumalalle?”. Saman voisi kääntää muotoon: ”Olenko minä pyhä?” Tuon kysymyksen pohdinnalla aloitin 30 vuotta sitten pappisurani. Ja ihan saman kysymyksen äärellä olen työssäni tänäkin päivänä, vaikka maailma on muuttunut. Tänään kysymys taitaisi kuulua: ”Kelpaanko minä kirkolle?” Jumala on monelle ihmiselle kaukainen asia, mutta kirkko on paljon konkreettisempi, jos ei aina sekään läheinen.

Tänäkin päivänä tuota kysymystä esittävät edelleen monin tavoin haavoitetut ihmiset ja ihmisryhmät. Kirkolla voi olla vain yksi vastaus: ”Sinä kelpaat kirkolle!” Noista saarnoistani kaksi lyhyttä pätkää viittaavat tähän vastaukseen. Siksi 30 vuodenkin jälkeen voin olla itseni kanssa samaa mieltä. ”..kristityn pitää olla valmiina kirvelemään siellä, missä haavoitetaan ihmistä” ja ”eivät jääneet …pohtimaan uskon hienoutta, vaan rohkenivat astua virheineenkin ihmisten keskelle”.

Uskonpuhdistuksen muistopäivänä ajatukset menevät yleensä oppiin, ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Silloin kun haluamme korostaa luterilaisuuttamme, reformaatiota ja sen merkitystä mennään yleensä opillisuuden kaavun taakse. Jää huomaamatta, että Martti Luther ja muut ensimmäisten sukupolvien reformaatikot ottivat ihmisen tosissaan, eivät vain uskoa ja Jumalaa. ”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden” muuttui teoiksi. Käännettiin Raamattu kansan kielelle, tahdottiin opettaa ihmisiä lukemaan. Onhan tämän sunnuntain evankeliumissa sanat: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Tänään tahdon pysyä näissä Jeesuksen sanoissa. Sanoin ja teoin meidän on osoitettava jokaiselle, jota on haavoitettu ja jonka sisintä on loukattu, että Sinä kelpaat. Sinä kelpaat kirkolle! Vasta silloin on mahdollista, että ihminen voi uskoa kelpaavansa myös Jumalalle. Pappina ja kirkkoherrana minulla ei voi olla mitään muuta niin tärkeää sanottavaa kuin vakuuttaa joka ikiselle sanoin ja osoittaa teoin, että Sinä kelpaat. Ohikatsomisen, vaikenemisen ja syyllistämisen aika on ohi, sillä Jeesus tuli maailmaan ja elää. Siksi pyyntöni ovat samat virren sanat sama kuin 30 vuotta sitten: mielemme kovat pehmitä, / ne liekilläsi lämmitä.

 

kirkkoherra Jeremias Sankari