Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Saarna Hartolan kirkossa 1.9.2024, 15. sunnuntai helluntaista. Hartola 240 vuotta.
Mitä me tänään juhlimme? Miksi tänään pitää olla kiitollinen?
240 vuotta sitten kuningas Kustaa III päätti perustaa uuden Kustaa Aadolfin kirkkoherrakunnan Sysmän seurakunnan Hartolan kappelista. Kuusi vuotta sitten Kirkkohallitus päätti yhdistää Hartolan ja Sysmän seurakunnat niiden omasta aloitteesta Tainionvirran seurakunnaksi.
Mitä sellaista tapahtui vuosien 1784 ja 2018 välillä, että tänään on syytä juhlia Hartolan seurakunnan itsenäistymistä? Etenkin kun tuolloisesta Kustaa Aadolfin seurakunnasta Vahvaselän kylä kuuluu nykyään Hirvensalmen seurakuntaan. Fuortin, Laukkalan, Joutsjärven, Kälkytän, Mansikkamäen, Marjokankaan, Nipulin, Ruorasmäen ja Vedenpään kylät sekä osa Vastamäen kylästä Pertunmaan seurakuntaan ja ensi vuoden alusta Mäntyharjun seurakuntaan. Angesselän, Havumäen, Joutsan, Laitjärven, Leivonmäen, Marjotaipaleen, Mieskonmäen, Niemistenmaan, Pappisten, Pekkasten, Pärnämäen, Tammilahden, Uimaniemen ja Vehmaan kylät Joutsan seurakuntaan ja ensi vuoden alusta Jyväskylän seurakuntaan. Siis suurin osa perustetusta Kustaa Aadolfin seurakunnasta kuuluu niin pinta-alaltaan kuin väkiluvultaan nykyään muuhun kuin Hartolan kuntaan tai Tainionvirran seurakuntaan.
Mitä me siis tänään juhlimme? Miksi tänään pitää olla kiitollinen?
Jotta siis tänään olisi aihetta kiitollisuuteen ja juhlaan, Kustaa Aadolfin seurakunnan perustamisen pitää olla jotain muuta kuin pinta-aloja tai väkilukuja.
Hartolan kappeliseurakunnan itsenäistymiseen liittyen Kymenkartanon läänin maaherra Robert Wilhelm de Geer antoi syksyllä 1783 lausunnon. Se oli ainoa kappeliseurakunnan ulkopuolelta tullut itsenäistymistä puoltava lausunto. Siksi on hyvä pysähtyä katsomaan hänen pohdintaansa. Hänen mukaansa asiassa oli kolme pointtia, joihin hän vastasi kyllä:
1) Voiko saarnaviran tavoite opettaa rahvasta autuuden opissa, mikä on pohjana kaikille kristillisille ja maallisille hyveille, onnistua yhtä suurella tai suuremmalla tarmolla, jos Hartolan kappeli erotetaan emäseurakunnasta itsenäiseksi seurakunnaksi;
2) Aiheuttaako itsenäistyminen rahvaalle vähemmän rasituksia kuin seurakunnan jakamattomuus, etenkin koska oli ollut useampia peräkkäisiä katovuosia; ja
3) Voivatko sekä Sysmän että Hartolan kirkkoherrat saada riittävän toimeentulon, etteivät elantohuolet haittaa heidän viranhoitoaan.
Ajattelen, että nuo kaksi ensimmäistä kysymystä sisältävät oikeastaan kirkon työn ytimen. Autuuden opin opettaminen on sitä, että kirkko kertoo Jeesuksesta ja rohkaisee ihmisiä turvautumaan Jumalaan ja anteeksiantamukseen elämän perustana. Rasitusten välttäminen on tavallaan diakoniaa. Kolmannen kohdan unohdamme tänään, koska se ei ole keskeinen.
Maaherra de Geer lähti siis liikkeelle ihmisistä. Hänen näkökulmansa oli täysin toisenlainen kuin vaikkapa tuomiokapitulin, jonka lausunto käsitteli lähinnä seurakunnan ja kirkkoherrojen taloutta. Tärkeää oli maaherran mukaan se, miten uuden seurakunnan perustaminen auttaa ihmistä toisaalta heidän arkisessa elämässään ja toisaalta heidän uskonelämässään.
Hartolan kappeli, kuten koko nyky-Suomen alue, oli tuohon aikaan kasvava seurakunta. Väkiluku kasvoi. Taloja jaettiin perillisten kesken. Uusia torppia raivattiin. Siksi maaherra de Geer päätyi siihen, että olennaista oli se, kuinka lähellä tavallista kansaa papisto oli – sekä asuinpaikan suhteen että muutenkin.
Kun itsenäisen seurakunnan perustaminen tarkoitti toisen vakituisen papin saamista, niin papeilla oli enemmän aikaa olla ihmisten keskuudessa. Ja kun pappiloita olisi enemmän, niin papit asuisivat lähempänä ihmisiä. Pekkasten pappilan perustaminen Joutsaan oli juuri tämän päätöksen seurausta.
Tärkeää siis oli, että papit olisivat lähempänä ihmisten arkista elämää. Me emme tiedä, kuinka paljon suurempia ihmisten kristilliset ja maalliset hyveet olivat Kustaa Aadolfin seurakunnan perustamisen jälkeen. Mutta ainakin mahdollisuuksia oli enemmän.
”Köyhät teillä on aina keskuudessanne”, sanoi Jeesus. Niin oli 240 vuotta sitten ja niin on tänä päivänä. Mutta Hartolan kappelin asukkaiden elämä helpottui, kun ei enää tarvinnut osallistua Sysmän kirkon ja kirkkoherran pappilan ylläpitoon. Aikaa ja rahaa jäi enemmän ruoan hankkimiseen. Sitähän elämä pääasiassa oli. Suunnitellun Joutsan kappelin asukkaat valittivatkin köyhyyttään oman kirkon rakentamisen esteenä. Ja kolme vuosikymmentä menikin ennen kuin kirkko oli pystyssä.
Maaherran lausunto ja kuninkaan päätös 240 vuotta sitten yhtä lailla kuin kirkkovaltuustojen päätös seurakuntaliitoksesta seitsemän vuotta sitten perustuivat samaan ajatukseen. Miten voitaisiin päästä mahdollisimman lähelle ihmisen arkea ja rohkaista ihmisiä uskomaan Jumalaan ja auttamaan lähimmäisiä lähellä ja kaukana. Silloin se tarkoitti alueellisesti pienempiä seurakuntia, jotta pappi olisi lähempänä. Tänä päivänä se tarkoittaa alueellisesti suurempia seurakuntia, että hallinto vie vähemmän resursseja.
Kun tänään puhutaan kiitollisuudesta, niin siinä on kiitollisuuden aihe, että Jumala tulee lähelle ihmistä. Siinäkin on kiitollisuuden aihetta, jos kirkko on lähempänä ihmisiä. Niin lähellä, että mahdollisimman moni voisi kuulla Jeesuksen sanat: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Eihän se aina onnistu, mutta se on tavoite.
Mutta Jeesus ei puhu ainoastaan siitä levosta, jota me kaipaamme oman elämämme fyysisten ja henkisten kuormien alla.
Jeesus on luvannut paljon enemmän. Hän on luvannut levon myös sielullemme, joka välillä rauhattomasti kyselee oman uskon ja pelastuksen perään. ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” Voisiko tuo levon tuova Kristuksen ies olla vaikkapa kaste, pienikin usko, tai ehtoollispöydässä saatu leipä ja viini.
Tämä saarna on hyvä lopettaa Esran sanoihin kansalle. Siinä on kiteytetty jo 2500 vuotta sitten samat asiat, joita maaherra de Geer painotti, ja mikä on kristillisen uskomme ytimessä: luottamus Jumalaan elämän iloissa ja suruissa sekä toisten auttaminen. Siinä on kiitollisuuden aihe tänäänkin.
”Menkää koteihinne, nauttikaa hyviä ruokia ja juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei itsellään ole mitään. Tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme! Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne.” (Neh 8:10)
Kirkkoherra Jeremias Sankari