Armahtakaa

Saarna Sysmän kirkossa 23.6.2024, 5.sunnuntai helluntaista

Luuk 13:1-5

Synti kiinnostaa ihmisiä. Jokin on syntisen hyvää. On tarjolla kiellettyä hedelmää ja kutsutaan ihmisiä syntisten pöytään.

Ihmiset eivät pääse eroon synnistä. Samanaikaisesti arkikielessä synti taitaa olla synonyymi sanalle kiva tai hauska ja toisaalta valitetaan sitä, miten kirkko paasaa aina vaan siitä synnistä.

Hyvän kuvan tästä tavallisen ihmisen ajatuksesta kirkosta ja syntisyydestä antaa Erika Vikmanin laulama laulu Syntisten pöytä (anteeksi pitkä lainaus):

Kun et jaksa enää esittää mitään
Kun et suuta pysty supussa pitää
Tule luoksemme
Pöytä on jo katettu

Tääl ei tarvi pelkää maailmanloppuu
Ja silmät nopeasti hämärään tottuu
Tänne ennenkin
Katseilta on paettu

Tarjolla on sitä kiellettyä hedelmää
Se mikä tapahtuu täällä se tänne jää

Jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita
Langenneita, ratkenneita, sisimpänsä salanneita
Mä lupaan että on hauskempaa meil
Jotka löytää syntisten pöytään

Kiusattuja, tuomittuja, perintönsä juhlineita
Kivipohjaan pudonneita, kirottuja tuhlareita
Mä lupaan että on hauskempaa meil
Jotka löytää syntisten pöytään

Kun et kaipaa sääliä etkä saarnaa
Tai et jaksa täydellisyyden taakkaa
Tule luoksemme
Leipä on jo murrettu

Meit on täällä sekava seurakunta
Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla
Mun viereen on
Paikka sulle varattu

Jos joku teistä on niin synnitön ja kunnollinen
Heittäköön päällemme tänne sen ensimmäisen kiven

Myös Jeesus puhuu syntisistä ihmisistä. Siksi tänään on sopiva päivä puhua syntisyydestä. Jeesus haluaa laittaa kaikki syntiset samalle viivalle. Yksikään ei ole toista parempi. Jumalan edessä kaikki ovat samanarvoisia.

Mutta tuo laulu syntisten pöydästä puhuu siitä, mitä monet ajattelevat synnistä ja syntisistä. Että me uskovat – jos näin voi sanoa – pidämme toisia enemmän syntisinä kuin itseämme. Että me suhtaudumme kielteisesti niihin syntisiin, joiden synnit näkyvät päällepäin. Laulun sanoin säälien tai saarnaten. Että pidämme itseämme niin synnittöminä ja kunnollisina, että meillä on oikeus heittää ensimmäinen kivi. Ei välttämättä sanoilla, mutta ainakin katseilla ja asenteilla.

Moni ihminen ajattelee kristityistä ja uskosta tällä tavalla. Ja usein asiat ovat siten, miltä ne näyttävät. Siksi meillä on syytä itsetutkisteluun. Me, jotka kokoonnumme kirkkoon, annamme helposti ymmärtää, että jotkut ovat suurempia syntisiä kuin me.

Jeesus haluaa meidän unohtavan kokonaan sellaisen ajatuksen, että voisimme lajitella meitä ihmisiä pienempiin ja suurempiin syntisiin. Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan armoa vailla. Ja se mikä on totta Jumalan edessä, pitäisi olla totta myös ihmisten edessä.

Mikäli kristinuskossa todella uskottaisiin niihin Jeesuksen sanoihin, jotka ovat vaikkapa tämän sunnuntain evankeliumissa, ei syntyisi mainitsemiani lauluja syntisten pöydästä. Tuo lauluhan kertoo siitä, että me kristityt olemme ajaneet ison joukon ihmisiä pois luotamme. Siksi että

ihmisten pitää esittää jotain seurakunnassa

pelottelemme ihmisiä maailmanlopulla

meidän katseilta pitää paeta

julistamme ääneen ihmisten syntejä

olemme tiukkapipoja, joiden seurassa on tylsää ja ikävää

seurakunnassa ja kirkossa pitäisi olla täydellinen

pidämme vain itseämme kunnollisina.

Tällaisen listan jälkeen minäkään en olisi kiinnostunut olemaan mukana seurakunnan elämässä.

Sen tähden meistä jokainen on niitä ihmisiä, jotka tulivat Jeesuksen luokse, ja joille Jeesus osoitti sanansa. Sanat ”yhtä lailla” tarkoittavat että me olemme ihan samanlaisia kuin ne, joiden syntisyyttä me mietimme mielessämme tai ääneen. Jo Paavali joutui toteamaan, kuinka helppoa on tuomita toinen ihminen ja kuinka vaikeaa on Jeesuksen tavoin mennä jokaisen ihmisen luokse ja kutsua jokainen ihminen luokseen. Ei Paavali muuten olisi kirjoittanut: ”Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan… Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.”

Mutta ehkäpä juuri ihmisen syntisyyden tähden me emme koskaan pääse eroon siitä, että mielessämme on suurempia ja pienempiä syntejä ja ennen kaikkea suurempia ja pienempiä syntisiä. Ja niinpä sitten varmasti sanoitetaan yhä uusia lauluja, joissa syntisiä kutsutaan olemaan omana itsenään rakastettuja, kun kirkossa joutuu olemaan varpaillaan ollakseen hyväksytty ja rakastettu. Siksi on vaikea uskoa Jumalankaan rakkauteen.

Kutsumme tulisi olla laulua mukaillen:

Tule luoksemme
Leipä on jo murrettu

Meit on täällä sekava seurakunta
Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla
Jeesuksen viereen on
Paikka sulle varattu

 

Kirkkoherra Jeremias Sankari