Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Saarna Hartolan kirkossa 7.7.2024, 7. sunnuntai helluntaista
Rakastatko sinä Vladimir Putinia? Oletko valmis tekemään hänelle hyvää? Jotain tällaista Jeesus meiltä edellyttää! Sellaista mikä on meille mahdotonta! Pikemmin odotamme, milloin Vladimir Putinin presidenttikausi päättyy kuin teemme hänelle hyvää.
Kuuntelin viime maanantaina radiosta keskustelua käännytyslaista. Korvaani jäi lause, jossa todettiin jotenkin niin, että kansanedustaja on valittu huolehtimaan Suomen turvallisuudesta eikä miettimään asioita jostain toisesta näkökulmasta. Ensi kuulemalta se kuulostaa hyvältä. Mutta! Siitähän Vladimir Putinkin sanoo huolehtivansa, oman valtionsa ja kansansa turvallisuudesta. Voiko siis olla niin, että ei huolehdikaan Suomen turvallisuudesta, jos huolehtii Suomen turvallisuudesta miettimättä muuta. Että vaikka ei nyt Vladimir Putinia rakastaisi, niin jossakin muodossa Jeesuksen sanat vihamiehen rakastamisesta pitää ottaa huomioon. Jos jokainen ihminen tai jokainen maa rakastaisi vain itseään ja ystäviään ja miettisi vain omaa parastaan, käykö itse asiassa niin että se ei olisikaan oma paras. Pitääkö meidän miettiä myös muiden ihmisten ja valtioiden turvallisuutta, jotta voimme parhaiten turvata oman turvallisuutemme. Vaikeita kysymyksiä, joihin evankeliumissa olevat Jeesuksen sanat antavat selvän vastauksen: kyllä pitää! Mutta toimiiko tämä ihmisten ja valtioiden elämä sen mukaisesti.
Samassa keskustelussa puhuttiin siitä, miten Venäjä pyrkii monella tavalla aiheuttamaan hämmennystä ja sekaannusta läntisessä Euroopassa. Vaikkapa niin, että emme enää pidä tärkeinä sellaisia asioita, joiden yhtenä pohjavireenä on juuri Raamattu ja siellä esiin nouseva jokaisen ihmisen arvostus ja ihmisoikeudet. Parhaillaan vietetään herättäjäjuhlia Vaasassa. Siellä lauletussa siioninvirressä 76 on meille annettu kehotus:
Minua estä ihmisten
vikoja tarkkamasta,
turhien juorupuheiden perässä juoksemasta,
kun omissani kyllin on,
kilvoitukseni kelvoton.
Sen tiedät, Jeesus, kyllä. (76:5)
Tämän sunnuntain evankeliumin voi nähdä samanlaisena ihmisoikeusmielipiteenä: rakastaa, tehdä hyvää, siunata ja rukoilla.
Ihmisen ensimmäinen tehtävä on siis rakastaa. Aina välillä varsinkin kristillisissä yhteyksissä aletaan erotella erilaisia rakkauden muotoja. On ihmisen eroottista eros-rakkautta. On ystävien välistä filia-rakkautta. Ja on lähimmäisenrakkauden agape-rakkautta, jota myös palvelevaksi tai lahjarakkaudeksi voisi kutsua. Se ei kysy, mitä hyvää saan, vaan mitä hyvää voin lahjoittaa.
Kaikilla rakkauksilla on oma tärkeä merkityksensä. Painopiste tämän sunnuntain evankeliumissa on kuitenkin rakkauden kokonaisvaltaisuudessa. Niin että se käsittää sisäänsä kaikki ihmiset – ja tänä päivänä yhä enemmän myös luonnon. Ihmisellä ei ole Jeesuksen mukaan oikeutta sanoa, että tuota minä haluan rakastaa ja tuota taas en. Näin me toimimme, mutta samalla latistamme rakkauden omien mielihalujemme ja toiveittemme alaiseksi.
Kirjailija C.S Lewis, joka tunnetaan parhaiten Narnia-kirjoistaan, puhuu tämän agape-rakkauden puolesta. Hänen mukaansa lahjarakkaus on alkurakkautta: Jumalassa ei ole nälkää, joka olisi tyydytettävä, vain yltäkylläisyyttä, joka haluaa antaa. Rakkaus ei ole jumala. Mutta Jumala on itsensä lahjoittava rakkaus, Rakkaus Itse.
Lahjarakkaus saa ihmisen kykeneväksi rakastamaan sellaista, mikä ei luonnostaan ole rakastettavaa: leprasairaita, hulluja ja rikollisia. Avioliitossakin jää jäljelle lopulta vain agape. Rakkaus joka palvelee ja haluaa lahjoittaa toiselle. Juuri sitä sanaa Paavali käytti kirjoittaessaan: rakkaus ei koskaan katoa. Mutta tuosta samasta agape-rakkaudesta myös Jeesus puhuu puhuessaan vihollisen rakastamisesta. Siis kaikkein laajinta ja vaikeinta rakkauden muotoa.
Ihmisen toinen tehtävä on tehdä hyvää. Tässähän Jeesus ei puhu mitään meidän Jumala-suhteestamme, vaan miten meidän tulee elää ihmisten kesken. Sanoista ei ole pitkä matka tekoihin. Kaikissa sodissa vihollinen yritetään esittää julmana, jollakin tavalla epäinhimillisenä. On helppo ottaa esimerkki, miten Venäjällä suhtaudutaan ukrainalaisiin, jotka uhkaavat Venäjää, tai vaikkapa millaista kuvaa Suomesta ja suomalaisista annetaan. Mutta ehkä kannattaisi katsoa vielä lähemmäksi. Eipä ole tänä päivänä kovin rakkaudellinen meidänkään kuvamme Venäjästä. Pohdinnan paikka Jeesuksen sanoja kuullessamme. Sillä sanat ovat jo ensi askel tekoihin. Ja meidän osamme on tehdä hyvää eikä pahaa.
Kolmas tehtävämme on siunata. Siunaaminen tarkoittaa kirjaimellisesti hyvän puhumista. Samasta asiasta puhutaan kahdeksannessa käskyssä. Katekismuksessa sitä selitetään: ”Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Itsestämme toivomme puhuttavan pelkkää hyvää. meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä.” Hyvän puhuminen on tärkeää. Siksi onkin vaarallista, että tänä päivänä yhä loukkaavampi ja rasistisempi puhe on tullut yleiseksi ja sallituksi. Yleensä viittaamalla siihen, että kyllä totuus pitää saada sanoa. Pitääkö saada sanoa? Kahdeksas käsky muistuttaa, että ei tarvitse saada sanoa. Meidän ensisijainen tehtävämme on puhua hyvää toisista ihmisistä, eikä kaikkea totuutta tarvitse eikä saa sanoa ääneen.
Viimeinen tehtävämme on rukoilla, eli puhua ihmisistä hyvää Jumalalle – rukoilla kaikkien ihmisten puolesta. Myös niiden puolesta, joiden puolesta rukoileminen on vaikeaa. Sen tähden esirukous on tärkeä rukous. Ja ennen kaikkea, että esirukous kattaa kaikki ihmiset. Ei vain meidän läheisimpämme.
Silloin kun puhutaan eettisesti hyvästä toiminnasta, vaikkapa tämän sunnuntain evankeliumin mukaisesti, sen tulee tehdä kipeää. Kipeää siksi, että näemme tavoitteiden ja ihanteiden olevan enemmän kuin mihin me olemme luonnostamme valmiita. Ja juuri siihen Jeesuksen sanat meitä tänään ohjaavat, että tekee kipeää.
Ja sittenkään Raamatun tärkeimpiä kohtia eivät ole meille asetetut neuvot ja määräykset ja kehotukset ja vaatimukset. Ne ovat välttämättömiä ihmisten välisissä suhteissa. Raamattu ei anna lupaa lepsuilla niissä. Mutta Raamattu lupaa mahdollisuuden aloittaa aina alusta lähimmäisen rakastamisen, hyvän tekemisen lähimmäiselle sekä lähimmäisen siunaamisen ja hänen puolestaan rukoilemisen.
Vaikka se ei kuulukaan enää tämän sunnuntain evankeliumiin, niin Jeesuksen puhe päättyy lauseeseen: ”Olkaa valmiita armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” Tuon lauseen loppu on meidän ainoa turvamme; Isämme armahtaa meidät.
Kirkkoherra Jeremias Sankari
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä