Kiitos isänmaasta

Saarna Hartolan kirkossa 6.12.2024, itsenäisyyspäivä

Psalmi 121

Nostan katseeni vuoria kohti.

Mistä saan avun?

        Saan avun Jumalalta,

        joka on tehnyt taivaan ja maan.

Hän ei anna askeleidesi horjua,

sinun suojelijasi ei nukahtele.

        Israelin suojelija ei väsy koskaan,

        ei ikinä vaivu uneen.

Jumala on turvanasi,

hän ei väisty viereltäsi.

        Päivällä hän suojelee sinua

        auringon voimilta ja yöllä kuun.

Hän varjelee sinua kaikelta pahalta,

hän turvaa elämäsi.

        Jumala suojelee askeleesi,

        lähtemisesi ja tulemisesi,

        tästä hetkestä ikuisuuteen.

Koti – uskonto – isänmaa

Kenttäpiispa Pekka Asikainen mukaan koti, uskonto ja isänmaa ovat edelleen tärkeitä teemoja. Jokaisen sukupolven tulee kuitenkin tulkita käsitteet omalla tavallaan omana aikanaan.

Niihin kiinnittynyt painolasti ja menneisyyden tunkkaisuus pitää heittää pois ja liittää niihin se, mikä nykyihmisille, etenkin nykynuorelle, on merkityksellistä. Perinteisesti sanoissa kaikuu sisäänpäin kääntyneisyys. Niiden avulla on rajattu asioita pois. Maailma muuttuu, niin muuttuvat arvot ja käsitykset.

Koti - uskonto - isänmaa on 1800-luvun lopulla syntynyt kansallisromanttinen käsite, joka vastasi siinä tilanteessa ajan tarvetta kuvata suomalaisuutta. Koti ja perhe nähtiin kansallisen identiteetin kulmakivenä. Uskonto oli yhteiskunnan modernisaation paineessa vastavoima, jotta perinteiset arvot säilyisivät. Ja isänmaa liittyi yhteiseen historiaan, kulttuuriin ja maantieteelliseen alueeseen. Oikeastaan kaikkien kolmen tehtävä oli rajata oma pieni alue, jotta muut eivät tulisi häiritsemään meitä. Pitää Suomi saarena.

Siksi mietin koti – uskonto – isänmaata tämän ajan ja tämän päivän psalmin pohjalta. Kuka tahansa on se minä, joka etsii apua Jumalalta, joka varjelee, turvaa ja suojelee. Maailma muodostuu verkostoista. Jokainen maa, kuten jokainen ihminen on osa tätä verkostoa. Siksi ei ole tarkoituksen mukaista eikä järkevää rajata ikiomaa henkistä tai maantieteellistä aluetta, josta muiden on pysyttävä poissa.

Psalmin 121 sisältönä on lupaus, että Jumala ei väsy suojelemaan. Se on matkaajan laulu. Kaikki olemme matkaajia. Ja lupaukset kuuluvat jokaiselle. Jumalan suojelu ei siis rajaudu johonkin tiettyyn porukkaan. Siksi uskonnolla ei voi olla toisia ulkopuolelle rajaavaa merkitystä. Ihan riippumatta siitä, minkä uskoinen tai mistä joku on.

Koti voisi tänä päivänä olla lasten ja nuorten kasvurauhan turvaamista kohti hyvää aikuisuutta. Ja tässä tehtävässä koti ei ole yksin. Vaan samaa tehtävää hoitavat osaltaan koulu, erilaiset harrastukset ja niiden aikuiset. Se ei ole kasvatusvastuun siirtämistä kodilta ja perheeltä pois, vaan sen tosiasian tunnustaminen, että verkostojen maailmassa meidän tehtävämme ovat yhteisiä. Ei ole sen enempää hyvää kotia ja pahaa maailmaa kuin pahaa kotia ja hyvää maailmaakaan.

Kristilliselle uskolle annetaan monesti tehtäviä, jotka eivät sille kuulu. Uskon tehtävä ei ole määritellä koteja. Koteja ja perheitä on monenlaisia. Kaikki ne kuuluvat psalmin 121 mukaiseen Jumalan suojelukseen ihan riippumatta siitä millainen koti se on. Uskon näkökulmasta tärkeintä on, että koti on kaikille perheen jäsenille turvallinen koti.

Vääristyneessä, tai ehkä pikemmin vanhentuneessa koti-uskonto-isänmaa -ajattelussa korostuu yksimielisyys ja samanlaisuus. Niin uskonnonkin osalta. Maamme historia on monella tavalla kristillisen uskon muovaamaa historiaa. Uskolla ja sen käytännöillä on ollut suuri vaikutus siihen, millainen Suomi nyt on. Vuosisatojen varrella on koettu miten Jumala ei väsy suojelemaan. Eikä väsy edelleenkään. Mutta samanlaisuus ei ole kristillisen uskon mukaista. Jeesus ei tehnyt tai kehottanut ihmisistä tulemaan samanlaisia. Hän kehotti olemaan yhtä, mutta se ei ole kehotus rajaamiseen.

Me kristittyinä uskomme, että Jumalan erityinen lupaus ihmisille toteutui Jeesuksessa Kristuksessa, joka ei väsy vapauttamaan ja pelastamaan pahan keskellä eläviä ja pahantekoon syyllistyviä ihmisiä. Mutta muinaisessa Palestiinassa Jeesuksen seuraajat sittemmin kristityiksi kutsuttuina elivät muiden uskontojen keskellä. Jeesus ei kehottanut rakentamaan raja-aitoja.

Siksi koti-uskonto-isänmaa ei tänäkään päivänä voi tarkoittaa sitä, miten se sata vuotta sitten monesti ymmärrettiin, että suomalaisuus tarkoittaa yhtä uskoa ja uskontoa. Luterilaista kirkkoa tai korkeintaan kaikkia kristittyjä. Meille kirkkomme jäsenille koti-uskonto-isänmaa tarkoittaa, että saamme elää suomalaisina luottaen väsymättömän Jumalan suojelukseen ja hänen Poikansa pelastukseen. Mutta isänmaallisuus tai suomalaisuus voivat yhtä lailla elää jonkin toisen suomalaisen elämässä ilman kristillistä uskoa tai vaikkapa islaminuskoisena.

Uskonnoilla on oikeus vaatia valtion suojelusta ja hyväksyntää uskonnon harjoittamiselle, mutta se ei saa rajoittaa suomalaisuutta. Jokainen on yhtä lailla suomalainen.

Isänmaallisuus oli koti-uskonto-isänmaa -aikana ensin Venäjän vallan vastaisuutta, sitten valkoisen Suomen elämää. Talvisodan myötä perinteinen käsite alkoi hajota. Ei tarvinnut olla samanmielisiä, samankielisiä eikä edes samanuskontoisia voidakseen puolustaa Suomea. Jokainen maata puolustava isänmaallisuus oli yhtä tärkeää. Mutta samalla se liittyi hyvin vahvasti aseelliseen oman isänmaan puolustamiseen. Sille tuli vastavoima 1960- ja 1970-lukujen rauhanliikkeessä. Koti-uskonto-isänmaa haluttiin ajaa sivuun.

Yhä monimutkaistuvassa maailmassa isänmaa ja isänmaallisuus on laaja käsite. Meidän isänmaamme on Suomi. Mutta isänmaan etu on eri asia kuin asioiden katsominen yksin Suomen näkökulmasta. Niinpä isänmaahankin tulee vahva rajojen yli katsominen: mikä on meidän kannaltamme parasta ja millä eri tavoin maatamme voimme puolustaa. Joku on valinnut sotilasuran kuten poikani. Toinen palvelee parhaiten jossain siviilitehtävässä. Molemmat yhtä lailla isänmaallisia. Ja kaikki me palvelemme isänmaatamme arkisessa työssämme. Ja aina ovat voimassa Psalmin sanat: ”Jumala on turvanasi, hän ei väisty viereltäsi.”

Kirkkoherra Jeremias Sankari