Levähdä hetkinen Sanan äärellä

Seurakunnan työntekijöiden hartauksia.

Hartaudet julkaistu Lähilehdessä tai Itä-Hämeessä, suluissa julkaisupäivä.

 

 

APU KUOLEMANKIN HETKELLÄ (14.4.2021)

Viikon psalmi on psalmi 116, jakeet 1-9. Psalmissa psalmintekijä kuvailee Jumalan hyvyyttä ja luotettavuutta. Sitä, miten Jumala kuulee rukoukset, vastaa ja pelastaa jopa kuoleman köysien kiertyessä ympärille ja tuonelan kauhujen ahdistaessa. Kuoleman köysien kiertyminen ympärille kuulostaa siltä, että kuolema on jo ihan lähellä, saamassa otteen. Huomaan, että minun on vaikea tätä ymmärtää. Ehkä on niin, että tämän voi täysin, syvällisesti ymmärtää vain sellainen, joka on ollut samassa tilanteessa. Ihminen, jota kuolema on pelottanut, ahdistanut. Ennen uskoon tuloani muistan kyllä pelänneeni kuolemaa, koska koin voimakkaasti joutuvani helvettiin, kadotukseen ilman Jeesusta. Uskoontuloni jälkeen kuolemanpelko ja ahdistus helpottivat, koska tiesin, että Jeesus on maksanut minusta kovan hinnan ja pelastanut minut elämään.

Olen varmaan jo unohtanut, millaiselta tuntuu pelätä kuolemaa. Mutta Jeesus ei unohda, Hän ymmärtää. Hän välittää. Hän kuoli ja Hän kävi tuonelassa, mutta Hän voitti kuoleman ja irtautui tuonelan otteesta. Jeesus ymmärtää kaikkia, jotka ovat syvässä tuskassa, kuoleman pelossa ja lähellä kuolemaa. Jeesus ymmärtää. Pitkäperjantaina hän kuoli ja pääsiäisaamuna hän nousi kuolleista. Hän teki sen meidän puolestamme, jotta meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa. Hän teki sen, jotta kuolema ei saisi meistä otetta, vaan voittaisimme sen ja saisimme elää iankaikkisesti kuoleman jälkeenkin. Jumala todellakin on luotettava, rukoukset kuuleva, armollinen Jumala. Kun huudamme Häntä avuksi, huutomme ei kaiu tyhjille korville. Hän kuulee meitä.  ps. 116:6-7 ”Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni. Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen.”

 

Satu Saari, diakonissa

 

 

***

 

 

ILOINEN SURULLINEN PÄÄSIÄINEN (8.4.2021)

Jos viime viikko oli kristinuskon näkökulmasta surullinen, kun muistellaan Jeesuksen kärsimystietä ristinkuolemaan. Niin tämä on ilon aikaa. Jeesuksen kuolema täytyi tapahtua ihmiskunnan syntien vuoksi. Nousi kolmantena päivänä kuolleista… Yksi otti kaikkien synnit harteilleen ja vei ne tuonelaan. Mutta, kertomus ei suinkaan pääty siihen, vaan katse siirtyy sen jälkeisiin tapahtumiin, …astui ylös taivaisiin. HÄN ELÄÄ! Jeesus elää ja hallitsee itse Isän Jumalan kanssa taivaasta käsin. Halleluja!

Jeesus eli ihmisen lailla, teki töitä ja tunsi samanlaisia tunteita, kuin me. Hänellä oli erityinen tehtävä, jonka Isä hänelle oli antanut. Tärkeä tehtävä, jota kukaan muu ei olisi kyennyt tekemään, kertoa Jumalasta ja antaa meille ihmisille ohjeita täällä viettämäämme aikaan, jotta kaikkien olisi olla hyvä, jo tässä ajassa. Jeesus kertoi myös iankaikkisesta elämästä, siitä että vaikka matkamme päättyy maanpäällä, se ei lopu kokonaan, vaan saamme uskoa taivaankotiin ja elämään yhdessä Jeesuksen, Jumalan ja poisnukkuneiden omaisten ja ystävien kanssa.

Pääsiäisenä saamme muistella tätä kaikkea, mutta tärkein pitää muistaa, Jeesus elää! Emme voi vain ajatella, että jouluna Jeesus syntyi ja pääsiäisen hän kuoli. Muutenhan pääsiäinen jäisi vaan surujuhlaksi, EI, pääsiäinen on ilojuhla. Aamen!

 

Maarit Manninen, nuorisotyönohjaaja

 

 

***

 

ASKELEET (hiljaisen viikon keskiviikko 31.3.2021)

”Askeleet, uupuneet, yössä yksinäisyyden, vaienneet ovat laulut eilisen ja huomista en vielä nää.

Askeleet uupuneet, minne kuljen tiedä en, kadonneet ovat voimat ihmisen ja jäljelle vain tyhjyys jää.”

Nuoruuteni tuskaisimpina koulukiusaamisaikoina kuuntelin paljon tätä Pekka Simojoen sanoittamaa kappaletta. Itkien, niin syvälle tämän laulun sanat osuivat rikkirevittyyn sisimpääni.

Noista ajoista on kuljettu jo pitkä matka tähän päivään. Yhä edelleen laulun sanat koskettavat. Moninainen itse koettu, vierellä kuljettu ja ympärillä oleva kärsimys pysähdyttää. Kivun ja tuskan äärellä ei ole useinkaan sanoja. Eikä meistä ihmisistä kukaan voi toisen kärsimystä täysin ymmärtää. Ei, ehkä vain pienesti jotain aavistaa.

Kaiken avuttomuuden, hädän ja kivun keskellä voimme kuitenkin rukoilla. Aina.

Sillä on yksi, joka näkee ja tuntee meidän ja läheistemme tuskan. Hän ymmärtää täysin, miltä meistä tuntuu. Ja vaikka aina emme saa sitä vastausta, mitä odotamme, Hän auttaa. Hän, Jeesus.

Hiljainen viikko ja lähestyvä pääsiäinen muistuttavat meitä tästä ristinmiehestä. Hänen kärsimystiestään pilkattuna, häväistynä kohti ristinkuolemaa ja ylösnousemusta. Hän kärsi meidän tähtemme. Hän kuoli ristillä meidän vuoksemme. Hän nousi ylös, jotta meillä olisi elämä.

Simojoen laulu päättyy lohduttaen: ”Askeleet uupuneet, Hän on käynyt saman tien. Sirpaleet kaikki ristin luokse vien, ja alkaa voin taas uudelleen.”

Kivulias voi olla elämän matka. Tuskainen, äärimmäisen rankka. Siltikään rukoukset eivät mene hukkaan. Vaikka kaikki muu pettäisi, vaikka kaikki muut tiet olisivat tukossa, Jeesus pysyy. Hän voi tyhjyydenkin täyttää ilolla ja rakkaudella. Hän antaa uuden alun. Hän antaa elämän.

Oli elämämme millaista tahansa, voimme pyytää Jeesusta matkakumppaniksi. Hän on luvannut kulkea pimeissäkin laaksoissa kanssamme, antaa voiman jokaiseen päivään. Ja viedä meidät kerran Isän luo.

Hiljaisen viikon keskiviikon psalmitekstissä sanotaan: ”Minä olen kurja ja kipua täynnä, mutta sinä, Jumala, autat minut turvaan.” (Psalmi 69:30). Tähän saamme luottaa tänäänkin.

Siunattua pääsiäisaikaa sinulle!

 

Kirsi Männistö, diakonissa

 

 

***

 

KASVUA, PAASTOA, RUKOUSTA (10.3.2021)

Vesi lorisee ränneissä, välillä taas on pakkasta. Päivä pitenee. Valo lisääntyy. Kuljemme kohti kevättä ja pääsiäistä. Vuodesta riippuu, kumpi tulee ensin. Pääsiäistä edeltävä aika on paaston aikaa. Minulle paasto ei ole koskaan ollut helppoa. Olen paastonnut elämässäni hävettävän vähän ja paasto on minulle todellista epämukavuusalueelle astumista. Raamatussa vielä kehotetaan paastoamaan iloiten, eikä nuristen. Jeesuskin paastosi.

Onneksi kasvua tapahtuu eniten epämukavuusalueella. Kevät on kasvun aikaa ja minäkin haluan kasvaa kristittynä. Kristityn kasvu tapahtuu samoin kuin verson kasvu, siemenestä poispäin, itsestä poispäin, ylöspäin, kohti valoa, kohti Jumalaa. Kasvi kasvaa versosta suuremmaksi, mutta kristityn kasvu onkin omaa kasvua pienemmäksi, jotta Jumala ihmisessä voi kasvaa suuremmaksi.

Paastoon kuuluu erottamattomana osana rukous ja Raamatun lukeminen. Paasto avaa ja herkistää mielemme ja sydämemme enemmän auki sille, mitä Jumalalla on meille sanottavaa ja annettavaa. Paasto on myös puhdistautumista, riisuutumista turhasta, ylimääräisestä ja kuormittavasta. Jumala antaa aina voiman ja kaiken tarvittavan varustuksen siihen, mihin hän meitä kehottaa. Paastoon kehottaessaan Hän todellakin antaa kaiken siihen tarvittavan. Minun tehtäväkseni jää suostuminen, antautuminen Jumalan suunnitelmaan.

Siinä todellakin kysytään tahtoa, kun oma liha suorastaan karjuu vastaan. Näinhän liha toimii, mutta pikkuhiljaa, kun annan Jumalalle ja Hänen Hengelleen, Pyhälle Hengelle, tilaa toimia, saan huomata, ettei paastokaan ole enää niin vaikeaa, vaan suorastaan elinehto. Kun antaudun paastossa ja rukouksessa täysin Jumalalle, voi Hän toimia minussa ja minun kauttani tahtonsa mukaan. Ja Jumalan tahto ihmistä kohtaan on aina hyvä. Hyvälle Jumalalle on turvallista antautua.

Rukoilen, että tänä keväänä, tässä ajassa Jumala johtaisi minut mielensä mukaiseen paastoon kaikesta mistä paastoa tarvitsen. Voit rukoilla itse saman rukouksen, antautua kristinuskon Jumalalle ja katsoa mihin se johtaa.

Satu Saari, diakonissa

 

 

***

 

VALO (3.2.2021)

Jumalani, anna valoa tähän sydämeni pimeyteen.

Herra, anna usko oikea, usko joka kantaa huomiseen,

usko joka kantaa huomiseen.

Jumalani, anna valoa tähän ajatusten pimeyteen.

Herra, anna toivo oikea, toivo joka kantaa huomiseen,

toivo joka kantaa huomiseen.

Jumalani, anna valoa tähän maailmamme pimeyteen.

Herra, anna rakkaus oikea, rakkaus joka kantaa huomiseen,

rakkaus joka kantaa huomiseen.

Tämä Timo-Matti Haapiaisen laulu Valoa kuvaa mielestäni hyvin tämän hetken tilannetta. Vielä pitäisi jaksaa tätä maailman tilannetta, vaikka jo haluaisi ”normaaliin” arkeen. Ahdistuksen iskiessä koetan löytää sen valon pilkahduksen, ilon aiheen, vaikka huurtuneesta puun oksasta joka on kuorrutettu kimaltavalla lumella. Ja kuinka paljon toinen ihminen voikaan tuoda valoa, vain jaksamalla kuunnella masentuneen marmatusta. Pieni ystävällinen ele tai hymy auttaa jo paljon silloin kun se tulee aidosta tunteesta.

Usko, toivo ja rakkaus. Me ihmiset mielellämme yritämme kaikenlaista, tavoittelemme asioita, koetamme itsepäisesti hallita elämäämme. Ja kuitenkin Jumalan rakkaus ja kirkkaus on kaikkien ulottuvilla. On uskallettava pysähtyä, kuunnella ja antautua sille kaikelle hyvälle mikä meitä odottaa, tuntea se lämpö sydämessä ja loistaa valoa toisille ihmisille.

Ja yllä olevan laulun voit kuulla kynttilänpäivän messussa seurakunnan Facebook-sivuilta.  

Susanna Helin, lastenohjaaja

 

***

JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA ( 30.12.2020)

Silloin kun vielä lähetettiin ja saatiin joulukortteja, hyvän joulun toivotusten jatkoksi korteissa luki ”ja onnellista uutta vuotta”. Sitä kai pitää tässäkin vuodenvaihteessa toivottaa meille jokaiselle, vaikka joulukortteja ei enää paljon lähetetä ja saada.

Toivotan siis sinulle onnellista uutta vuotta. Mutta mitä minä toivotan? Millainen on onnellinen vuosi 2021. Ainakin juuri nyt tuntuu, että se on vuosi jolloin ei tarvitse murehtia koronasta. Jolloin saa vapaasti tavata sukulaisia ja ystäviä. Jolloin voi harrastaa niin kuin ennen vanhaan.

Netin ihmeellinen maailma kertoo asioita, joista tunnistaa onnellisen ihmisen. Hän rakastaa auttaa muita. Onnellinen ihminen kulkee elämän virran mukana ja hyväksyy elämän sellaisena kuin se on. Hän näkee kaikissa jotain hyvää. Onnellinen ihminen ei kanna kaunaa, vaan on valmis päästämään irti vaikeistakin asioista.

Onnellinen ihminen ei ole ongelmaton ihminen, mutta hän näkee pilven hopeareunuksen ja uskaltaa juosta kohti sateenkaaren päässä olevaa aarretta. Hän uskoo unelmien täyttymiseen. Hän on kiitollinen mutta ei pidä asioita tai ihmisiä itsestäänselvyyksinä.

Raamatussa kerta toisensa jälkeen onnelliseksi sanotaan sitä ihmistä, joka turvaa Jumalaan. Minä näen Jumalaan turvaamisessa kaksi näkökulmaa.

Ensinnäkin Jumalaan turvaaminen on luottamusta siihen, että joka aamu on uusi armo. Meillä on oikeus pyytää ja saada anteeksi pahat tekomme, syntimme. Emme ole Jumalan edessä toivottomia tapauksia. Siksi saamme olla onnellisia.

Toiseksi Jumalaan turvaaminen kuvaa juuri tuollaista netin kertomaa onnellisen ihmisen elämää. Jumalan lapsena saa katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien lävitse.

Tällaista Jumalaan turvaavaa onnellista uutta vuotta toivon sinulle sydämeni pohjasta, kun vuosi taas vaihtuu.

Jeremias Sankari, kirkkoherra

 

***

OVET AUKI JA OVET KIINNI (I-H 5.12.2020)

 

Kirkon strategia on ovet auki. Koronan strategia on ovet kiinni. Kumpi mahtaa voittaa.

Tällä hetkellä näyttä siltä, että korona on vahvemmilla. Kirkkojenkin ovet on laitettu säppiin, ja sieltä lukkojen takaa seurakunnat lähettävät jumalanpalveluksia.

Huomisen toisen adventtisunnuntain yhdessä Raamatun tekstissä sanotaan. ”Olkaa kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne.” Ajattelen, että se kuuluu ennen kaikkea kaikille niille, jotka ovat kotonaan erilaisten koronan ovet kiinni -lukkojen takana.

Adventtiajan eli joulunodotusajan ajatuksena on kärsivällisyys, odottaminen. Tänään on viides päivä. Vielä on kaksikymmentä päivää jouluun ja yksi päivä vähemmän jouluaattoon. Siksi joulu on vielä matkalla keskellemme, onpa ovet auki tai kiinni.

Huomisen itsenäisyyspäivän teksteissä puolestaan sanotaan: ”Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä”. Se puolestaan kertoo, ettei haittaa, vaikka kirkon ovet ovat kiinni. Jumala ei ole kirkossa yhtään lähempänä meitä kuin juuri nyt lukiessasi tätä kirjoitusta aamiaispöydässä, tai missä luetkin. Ovet Jumalan luo ovat kuitenkin auki.

Jotakin hienoa ja sydäntä lämmittävää on kuitenkin myös ovet kiinni –ajattelussa. Ovet voivat olla kiinni nenän edessä, kun haluaisi mennä sisään. Mutta kiinniolevien ovien takana on myös suojassa.

Elämässä on tilanteita, joissa tuntuu hyvältä tietää, että on suojassa. Joku pitää minusta huolta. Läheinen ihminen – ja itse Jumala. Ovi selän takana on kiinni.

Auki ja kiinni olevat ovet kertovat molemmat suojasta. Toisinaan pitää päästä suojaan avoimista ovista sisälle. Toiselle kertaa saa turvallisesti laittaa oven takanaan kiinni. Jumala on läsnä elämässämme niin oven ollessa auki kuin sen ollessa kiinni.

 

Jeremias Sankari, kirkkoherra

 

 

***

TEE, NIIN KUIN MINÄ TEEN ( 25.11.2020)

Pappi olen, mutta en ole mikään malliuskovainen, en todellakaan! Syntinen pappi olen, laiska, usein rakkaudeton, mässäilijä... Luetteloa voisi jatkaa pitkään, vaan jääköön tähän. Mutta yhdessä suhteessa voin sanoa olevani esimerkillinen kristitty! Se asia on siinä, miten suhtaudun omaan syntisyyteeni: Tunnustan syntini, en kiistä niitä, en vähättele syntejäni. En sano: ”Eihän tuo nyt niin pahaa ole”! Se kun on pahaa! Synti on pahaa ja kuoleman vaarallista! Minun syntini on pahaa. Syntisenä pappina teen sen ainoan asian, minkä voin tehdä: Menen Jeesuksen ristin Juurelle ja sanon: ”Herra, ole minulle syntiselle armollinen.”

Tee sinä samoin! Tee, niin kuin minä teen. Tule joka päivä Jeesuksen eteen ja pyydä syntisi anteeksi. Se on ainoa mahdollisuus. Se on ainoa asia, minkä voit tehdä, päästäksesi synnistä. Synnin todellisuuden kieltäminen ei hyödytä ketään. Synnin vähättely ei auta. Se on valehtelua, ja siis syntiä jo itsessään! Vain Jeesuksen ristin juurella voi ihminen päästä synnin alta vapaaksi. Sen ristin juurella, jolla Herra itse kärsi meidän syntimme rangaistuksen, siis kuoleman (Room. 6:23).

Erkki Leminen runoili runossaan: ”Ristin luota älä lähde, älä minkään synnin tähden lähde ristin luota pois.” Meistä sataa joskus tuntua siltä, että en voi lähestyä Jeesusta, koska olen niin syntinen. Se ei ole totta! Synti ei koskaan ole syy paeta pois Jeesuksen ristin juurelta, vaan päinvastoin mitä suurin syy paeta juuri Ristin juurelle! Sillä siinä on ainoa paikka, ainoa mahdollisuus saada synnit anteeksi ja päästä vapaaksi synnin taakasta!

Jumala rakastaa sinua ja se rakkaus näkyy juuri siinä, että hän antaa sinun nähdä oma syntisi juuri niin syntisenä ja pahana, kuin se on. Se, että tunnet ja näet syntisi, on Jumalan suurta armoa ja rakkautta. Sillä vain silloin, kun näet syntisi, voit nähdä myös Jumalan armon Jeesuksessa. Ota siis mallia syntisestä papista ja tee, niin kuin minä teen: Tule kiireesti Jeesuksen luo saamaan anteeksi!

 

Petri Virkkunen, kappalainen

 

 

***

SYYSLOMALLA (21.10.2020)

On syyslomaviikko koululaisilla. Se antaa monille perheille hetken lomaa arjen töistä ja harrastuksista. Joku viettää aikaa mökillä, hidastaa elämää hetkeksi. Katselee taivaalla lintujen syysmuuttoa, tai usvaista järvenpintaa. Ehditään ehkä vesille ja saadaan kalaa savustumaan. Metsässä suppilovahverot ilahduttavat sienestäjää.

Pieni koululainen istuu pappalan rappusilla. Pappaa on tultu tervehtimään. ”Mennäänkö sisälle vai ollaanko ulkona?” kohtelias koululainen kysyy. Korona-ajan varotoimet mielessä.

Nyt oli lupa tulla sisälle.” Miten pappa on jaksellut”, kuuluu sohvalta istujalta? Huoli, ikävä ja välittäminen huokuu sanojen lomasta. Veikeä hymy kasvoilla ja nuoren ihmisen innostus ilahduttavat pientä kohtaamista puolin ja toisin. Vaihdetaan arkiset kuulumiset, mutta niin tärkeät.

Sukupolvien ketju ei ole itsestäänselvyys. Syyslintujen muuttoa katsellessa ajattelen haikeudella mennyttä kesää, kerään voimia pimeneviin iltoihin ja mietin elämäni jälkiä. Mitä lopulta jää jäljelle? Kuka muistaa?

Mutta sukupolvien ketjussa kantaa isien ja äitien usko. Vanhempien, isovanhempien rukoukset Luojan puoleen. Turvaverkko on kudottu ympärilleni, Luojan käsi kannattelee.

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen”. (Psalmi 8:4-5)

Ajattelen, minä haluan puolestani muistaa rukouksessa pientä koululaista. Tässä maailmassa, jossa kristillinen usko rapisee, ohenee ja menettää merkitystään ihmisten elämässä. Yhä uudelleen joudun myös arvioimaan oman uskoni perusteita. Tämän viikon psalmin rukoilija muistuttaa: ”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt”. (Psalmi 78:4)

Iloa ja toivon valoa syksyyn!

 

Katri Ylönen, seurakuntapastori

 

 

***

AINOA TODELLINEN (2.9.2020)

 

Onko ympärilläsi vain pimeää,

etkä tietä eteenpäin nää?

Taakat harteillasi painaa ja ahdistaa,

tuntuu, et mistään et apua saa.

 

Tahdon kertoa mä nyt

sulle yksinäinen, eksynyt:

Yksi vierelläsi aina kulkee

sinut rakastaen syliinsä sulkee.

 

Jeesus on ainoa todellinen

parantaja, rakkaus ikuinen

Sua sylissään kantaa,

rauhan ja voiman sulle antaa.

 

Jeesus ei tahdo kipuasi ohittaa,

Hän kuuntelee, lohduttaa ja parantaa.

Vangitut Hän päästää kahleistaan,

maahan painetut jaloilleen nostaa.

 

Hän sua katsoo armahtaen,

käden ojentaa, huomaathan sen.

Kyyneleesi kuivaten

Hän ohjaa valoon, rakastaen.

 

Kirsi Männistö, diakonissa

 

***

AARTEISTA KALLEIN (17.6.2020)

Joskus vuosia sitten löysin silloiseen autooni takalasitarran, jossa luki: ”Elämä on särkyvää – käsiteltävä rukoillen”.

Niin se vaan on, että elämä on arvaamatonta. Yhdessä silmänräpäyksessä koko elämä voi kääntyä päälaelleen tai mennä rikki, särkyä. Elämään kuuluu luopuminen, irti päästäminen. Ja se satuttaa.

Elämän arvaamattomuuden kanssa kasvokkain oleminen pysäyttää. Se saa meidät joko miettimään, mikä tässä elämässä on tärkeää ja ehkä muuttamaan suuntaa tai sitten katkeroidumme.

Jumalan Sana kehottaa meitä tutkailemaan omaa sydäntämme. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi”. Matt.6:21.

Minkä varaan rakennan elämäni? Mikä on elämässäni ykkössijalla? Työ, valta, raha, asema? Turvaanko toisiin ihmisiin, omaan voimaani ja terveyteeni? Haalinko arvostusta ja suosiota? Kaikkiin näihin liittyy myös ansoja. Jopa vankiloita. Ja kaiken näistä voi menettää hetkessä.

Lohduttavaa on, että meille on annettu jotain, joka pysyy. Jumala ja Hänen Sanansa pysyy ja kestää. Kaikissa elämämme vaiheissa, oli tyyntä tai myrskyä, saamme turvata Jumalan armoon. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ovat Jumalan rakkauden teko meitä kohtaan. Eikä se kysy asemaamme tai varallisuuttamme, vaan uskon lahja on tarjolla meille jokaiselle – ilmaiseksi.

Mihin kiinnität sydämesi? Katoavaan vaiko katoamattomaan aarteeseen? Mikä merkitsee sinulle eniten?

”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken, minkä omisti ja osti sen pellon.” Matt: 13:44. Kaikki muu on toisarvoista Jumalan rakkauden rinnalla.

Elämä on särkyvää, siksi sitä on käsiteltävä rukoillen. Rukous on tavallaan irti päästämistä, asioiden jättämistä suurempiin käsiin.

Kun sydän lepää Jumalassa, se saa ottaa turvallisin mielin Häneltä vastaan kaiken. Silloin elämä nähdään kokonaisuudessaan Jumalan lahjana. Silloin omistamme aarteista parhaimman, kalleimman ja kestävimmän – elävän Jumalan, joka on turvanamme. Joka hetki. Myös elämän arvaamattomuuden ja luopumisen hetkinä.

 

Kirsi Männistö, diakonissa

 

***

ISÄN KÄSI, SYDÄMEENI (6.5.2020)

”Kalla, kallis Isa käsi” on alkuperäinen otsikko virolaisen Jaan Lattikin sanoittamasta ja August Topmanin säveltämästä virrestä 372. Lattik oli pitkän elämäntyön tehnyt pappi, Viron parlamentin jäsen, ministeri sekä Liettuan lähettiläs. Vuonna 1944 Lattik pakeni neuvostomiehitystä Ruotsiin missä hän jatkoi papin työtä. 

”Isän käsi, sydämeeni anna rauha taivaasta, ettei liekki rukouksen koskaan sammu minusta. Olkoon armon taivas auki myöskin murheen aikana, että aina uskon silmin 
Isää saisin katsella.” 

Ahdistuksen aikana on Jumala lähempänä kuin koskaan. Rukouksen tie on ainoa lohdutus uskovalle. Se antaa voimaa ja luo turvaa. Vaikka emme voi nähdä Jumalaa voimme kohdata Hänet sanassa ja rukouksessa.   

”Salli olla lähelläsi, rakas taivaan kuningas, elämäni kuormat jättää ristin juureen, laupias. Siitä löydän lunastuksen, täyden rauhan sydämeen. Murheissakin autuaana 
jatkan matkaa taivaaseen.” 

Jeesus on uhrannut henkensä meidän puolestamme ristillä. Siinä Jumalan rakkaus ihmisiin tuli näkyväksi. Voimme luottaa, että Jumalan armollisuus on meidän tukenamme myös vaikeina aikoina.  

Sydämen rauha tule Jumalalta. Toivonamme on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Sen tähden voimme Jumalaan luottaen jatkaa matkaa myös keskellä elämän myrskyjä.  

Jaak Luts, kanttori 

 

***

LUONNON RAUHASSA (29.4.2020)

Aurinkoinen kevätpäivä istun, katselen ja kuuntelen. Mustarastas kannon nokassa aivan lähietäisyydellä – miten iloisesti ja kirkkaalla äänellä se visertää. Keltainen nokka ammollaan kohti taivasta riemullista laulua. Tuntuu, että koko lähimetsä kaikuu laulun voimasta. Ei se arkaillut laulaessaan – lauloi minullekin, joka hämmentyneen olen viikkoja kulkenut korona kevään uutisten ja rajoitusten myllerryksessä.

Huiluääninen melodia linnun laulussa luonnon omassa konserttisalissa nosti mielen keveisiin tunnelmiin. Talven selkä on taitettu ja uusi luomiskausi alkaa kutsuen mukaan keväiseen seikkailuun metsän suojaan. Tuomi on jo ehtinyt avata hennon vihreät lehden alut kohti sinistä pilvetöntä taivasta. Sinivuokkomättäitä siellä täällä koivikon lomassa. Ensimmäisiä kevään kukkijoita.

Opettelen pyhää huolettomuutta vain olemalla ja katselemalla. Lintu ja kukka ovat opastajina. Muistan Raamatun lupauksen Jumalan huolenpidosta: ” Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.

Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta”. (Matt.6:26,28.)

Nyt on tärkeää pitää huolta itsestä ja lähimmäisistä. Tainionvirran seurakunta ja sen työntekijät haluavat olla ihmisten apuna ja tukena poikkeusaikana ja sen jälkeenkin. Kuunnellen, toivoa ylläpitäen ja auttaen mahdollisuuksiemme mukaan. Normaaliaikoihin paluu voi kestää vielä pitkään, mutta sen tähden on hyvä etsiytyä aika ajoin Luojamme luoman luonnon keskellä. Missä on sinun mielenmaisemasi?

Missä koet, että elämä virtaa ja mieli on kevyt?

”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet”. (Matt.6:34)

Katsokaa taivaan lintuja ja katsokaa kedon kukkia! Kohtaamisissa niin luomakunnan kanssa kuin lähimmäisten kanssa rakentuu elämän mieli. Pienikin ohikiitävä läsnäolon hetki on merkityksellinen. Siunaa minulle, Jumala mitä kuulen, näen ja kohtaan.

Iloa kevään ihmeistä!

 

Katri Ylönen, seurakuntapastori

 

***

 

 

Auringonnousu talvisella pellolla.