Levähdä hetkinen Sanan äärellä

Seurakunnan työntekijöiden hartauksia.

Hartaudet julkaistu Lähilehdessä, suluissa julkaisupäivä.

TEE, NIIN KUIN MINÄ TEEN ( 25.11.2020)

Pappi olen, mutta en ole mikään malliuskovainen, en todellakaan! Syntinen pappi olen, laiska, usein rakkaudeton, mässäilijä... Luetteloa voisi jatkaa pitkään, vaan jääköön tähän. Mutta yhdessä suhteessa voin sanoa olevani esimerkillinen kristitty! Se asia on siinä, miten suhtaudun omaan syntisyyteeni: Tunnustan syntini, en kiistä niitä, en vähättele syntejäni. En sano: ”Eihän tuo nyt niin pahaa ole”! Se kun on pahaa! Synti on pahaa ja kuoleman vaarallista! Minun syntini on pahaa. Syntisenä pappina teen sen ainoan asian, minkä voin tehdä: Menen Jeesuksen ristin Juurelle ja sanon: ”Herra, ole minulle syntiselle armollinen.”

Tee sinä samoin! Tee, niin kuin minä teen. Tule joka päivä Jeesuksen eteen ja pyydä syntisi anteeksi. Se on ainoa mahdollisuus. Se on ainoa asia, minkä voit tehdä, päästäksesi synnistä. Synnin todellisuuden kieltäminen ei hyödytä ketään. Synnin vähättely ei auta. Se on valehtelua, ja siis syntiä jo itsessään! Vain Jeesuksen ristin juurella voi ihminen päästä synnin alta vapaaksi. Sen ristin juurella, jolla Herra itse kärsi meidän syntimme rangaistuksen, siis kuoleman (Room. 6:23).

Erkki Leminen runoili runossaan: ”Ristin luota älä lähde, älä minkään synnin tähden lähde ristin luota pois.” Meistä saattaa joskus tuntua siltä, että en voi lähestyä Jeesusta, koska olen niin syntinen. Se ei ole totta! Synti ei koskaan ole syy paeta pois Jeesuksen ristin juurelta, vaan päinvastoin mitä suurin syy paeta juuri Ristin juurelle! Sillä siinä on ainoa paikka, ainoa mahdollisuus saada synnit anteeksi ja päästä vapaaksi synnin taakasta!

Jumala rakastaa sinua ja se rakkaus näkyy juuri siinä, että hän antaa sinun nähdä oma syntisi juuri niin syntisenä ja pahana, kuin se on. Se, että tunnet ja näet syntisi, on Jumalan suurta armoa ja rakkautta. Sillä vain silloin, kun näet syntisi, voit nähdä myös Jumalan armon Jeesuksessa. Ota siis mallia syntisestä papista ja tee, niin kuin minä teen: Tule kiireesti Jeesuksen luo saamaan anteeksi!

 

Petri Virkkunen, kappalainen

 

 

***

SYYSLOMALLA (21.10.2020)

On syyslomaviikko koululaisilla. Se antaa monille perheille hetken lomaa arjen töistä ja harrastuksista. Joku viettää aikaa mökillä, hidastaa elämää hetkeksi. Katselee taivaalla lintujen syysmuuttoa, tai usvaista järvenpintaa. Ehditään ehkä vesille ja saadaan kalaa savustumaan. Metsässä suppilovahverot ilahduttavat sienestäjää.

Pieni koululainen istuu pappalan rappusilla. Pappaa on tultu tervehtimään. ”Mennäänkö sisälle vai ollaanko ulkona?” kohtelias koululainen kysyy. Korona-ajan varotoimet mielessä.

Nyt oli lupa tulla sisälle.” Miten pappa on jaksellut”, kuuluu sohvalta istujalta? Huoli, ikävä ja välittäminen huokuu sanojen lomasta. Veikeä hymy kasvoilla ja nuoren ihmisen innostus ilahduttavat pientä kohtaamista puolin ja toisin. Vaihdetaan arkiset kuulumiset, mutta niin tärkeät.

Sukupolvien ketju ei ole itsestäänselvyys. Syyslintujen muuttoa katsellessa ajattelen haikeudella mennyttä kesää, kerään voimia pimeneviin iltoihin ja mietin elämäni jälkiä. Mitä lopulta jää jäljelle? Kuka muistaa?

Mutta sukupolvien ketjussa kantaa isien ja äitien usko. Vanhempien, isovanhempien rukoukset Luojan puoleen. Turvaverkko on kudottu ympärilleni, Luojan käsi kannattelee.

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen”. (Psalmi 8:4-5)

Ajattelen, minä haluan puolestani muistaa rukouksessa pientä koululaista. Tässä maailmassa, jossa kristillinen usko rapisee, ohenee ja menettää merkitystään ihmisten elämässä. Yhä uudelleen joudun myös arvioimaan oman uskoni perusteita. Tämän viikon psalmin rukoilija muistuttaa: ”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt”. (Psalmi 78:4)

Iloa ja toivon valoa syksyyn!

 

Katri Ylönen, seurakuntapastori

 

 

***

AINOA TODELLINEN (2.9.2020)

 

Onko ympärilläsi vain pimeää,

etkä tietä eteenpäin nää?

Taakat harteillasi painaa ja ahdistaa,

tuntuu, et mistään et apua saa.

 

Tahdon kertoa mä nyt

sulle yksinäinen, eksynyt:

Yksi vierelläsi aina kulkee

sinut rakastaen syliinsä sulkee.

 

Jeesus on ainoa todellinen

parantaja, rakkaus ikuinen

Sua sylissään kantaa,

rauhan ja voiman sulle antaa.

 

Jeesus ei tahdo kipuasi ohittaa,

Hän kuuntelee, lohduttaa ja parantaa.

Vangitut Hän päästää kahleistaan,

maahan painetut jaloilleen nostaa.

 

Hän sua katsoo armahtaen,

käden ojentaa, huomaathan sen.

Kyyneleesi kuivaten

Hän ohjaa valoon, rakastaen.

 

Kirsi Männistö, diakonissa

 

***

AARTEISTA KALLEIN (17.6.2020)

Joskus vuosia sitten löysin silloiseen autooni takalasitarran, jossa luki: ”Elämä on särkyvää – käsiteltävä rukoillen”.

Niin se vaan on, että elämä on arvaamatonta. Yhdessä silmänräpäyksessä koko elämä voi kääntyä päälaelleen tai mennä rikki, särkyä. Elämään kuuluu luopuminen, irti päästäminen. Ja se satuttaa.

Elämän arvaamattomuuden kanssa kasvokkain oleminen pysäyttää. Se saa meidät joko miettimään, mikä tässä elämässä on tärkeää ja ehkä muuttamaan suuntaa tai sitten katkeroidumme.

Jumalan Sana kehottaa meitä tutkailemaan omaa sydäntämme. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi”. Matt.6:21.

Minkä varaan rakennan elämäni? Mikä on elämässäni ykkössijalla? Työ, valta, raha, asema? Turvaanko toisiin ihmisiin, omaan voimaani ja terveyteeni? Haalinko arvostusta ja suosiota? Kaikkiin näihin liittyy myös ansoja. Jopa vankiloita. Ja kaiken näistä voi menettää hetkessä.

Lohduttavaa on, että meille on annettu jotain, joka pysyy. Jumala ja Hänen Sanansa pysyy ja kestää. Kaikissa elämämme vaiheissa, oli tyyntä tai myrskyä, saamme turvata Jumalan armoon. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ovat Jumalan rakkauden teko meitä kohtaan. Eikä se kysy asemaamme tai varallisuuttamme, vaan uskon lahja on tarjolla meille jokaiselle – ilmaiseksi.

Mihin kiinnität sydämesi? Katoavaan vaiko katoamattomaan aarteeseen? Mikä merkitsee sinulle eniten?

”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken, minkä omisti ja osti sen pellon.” Matt: 13:44. Kaikki muu on toisarvoista Jumalan rakkauden rinnalla.

Elämä on särkyvää, siksi sitä on käsiteltävä rukoillen. Rukous on tavallaan irti päästämistä, asioiden jättämistä suurempiin käsiin.

Kun sydän lepää Jumalassa, se saa ottaa turvallisin mielin Häneltä vastaan kaiken. Silloin elämä nähdään kokonaisuudessaan Jumalan lahjana. Silloin omistamme aarteista parhaimman, kalleimman ja kestävimmän – elävän Jumalan, joka on turvanamme. Joka hetki. Myös elämän arvaamattomuuden ja luopumisen hetkinä.

 

Kirsi Männistö, diakonissa

 

***

ISÄN KÄSI, SYDÄMEENI (6.5.2020)

”Kalla, kallis Isa käsi” on alkuperäinen otsikko virolaisen Jaan Lattikin sanoittamasta ja August Topmanin säveltämästä virrestä 372. Lattik oli pitkän elämäntyön tehnyt pappi, Viron parlamentin jäsen, ministeri sekä Liettuan lähettiläs. Vuonna 1944 Lattik pakeni neuvostomiehitystä Ruotsiin missä hän jatkoi papin työtä. 

”Isän käsi, sydämeeni anna rauha taivaasta, ettei liekki rukouksen koskaan sammu minusta. Olkoon armon taivas auki myöskin murheen aikana, että aina uskon silmin 
Isää saisin katsella.” 

Ahdistuksen aikana on Jumala lähempänä kuin koskaan. Rukouksen tie on ainoa lohdutus uskovalle. Se antaa voimaa ja luo turvaa. Vaikka emme voi nähdä Jumalaa voimme kohdata Hänet sanassa ja rukouksessa.   

”Salli olla lähelläsi, rakas taivaan kuningas, elämäni kuormat jättää ristin juureen, laupias. Siitä löydän lunastuksen, täyden rauhan sydämeen. Murheissakin autuaana 
jatkan matkaa taivaaseen.” 

Jeesus on uhrannut henkensä meidän puolestamme ristillä. Siinä Jumalan rakkaus ihmisiin tuli näkyväksi. Voimme luottaa, että Jumalan armollisuus on meidän tukenamme myös vaikeina aikoina.  

Sydämen rauha tule Jumalalta. Toivonamme on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Sen tähden voimme Jumalaan luottaen jatkaa matkaa myös keskellä elämän myrskyjä.  

Jaak Luts, kanttori 

 

***

LUONNON RAUHASSA (29.4.2020)

Aurinkoinen kevätpäivä istun, katselen ja kuuntelen. Mustarastas kannon nokassa aivan lähietäisyydellä – miten iloisesti ja kirkkaalla äänellä se visertää. Keltainen nokka ammollaan kohti taivasta riemullista laulua. Tuntuu, että koko lähimetsä kaikuu laulun voimasta. Ei se arkaillut laulaessaan – lauloi minullekin, joka hämmentyneen olen viikkoja kulkenut korona kevään uutisten ja rajoitusten myllerryksessä.

Huiluääninen melodia linnun laulussa luonnon omassa konserttisalissa nosti mielen keveisiin tunnelmiin. Talven selkä on taitettu ja uusi luomiskausi alkaa kutsuen mukaan keväiseen seikkailuun metsän suojaan. Tuomi on jo ehtinyt avata hennon vihreät lehden alut kohti sinistä pilvetöntä taivasta. Sinivuokkomättäitä siellä täällä koivikon lomassa. Ensimmäisiä kevään kukkijoita.

Opettelen pyhää huolettomuutta vain olemalla ja katselemalla. Lintu ja kukka ovat opastajina. Muistan Raamatun lupauksen Jumalan huolenpidosta: ” Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.

Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta”. (Matt.6:26,28.)

Nyt on tärkeää pitää huolta itsestä ja lähimmäisistä. Tainionvirran seurakunta ja sen työntekijät haluavat olla ihmisten apuna ja tukena poikkeusaikana ja sen jälkeenkin. Kuunnellen, toivoa ylläpitäen ja auttaen mahdollisuuksiemme mukaan. Normaaliaikoihin paluu voi kestää vielä pitkään, mutta sen tähden on hyvä etsiytyä aika ajoin Luojamme luoman luonnon keskellä. Missä on sinun mielenmaisemasi?

Missä koet, että elämä virtaa ja mieli on kevyt?

”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet”. (Matt.6:34)

Katsokaa taivaan lintuja ja katsokaa kedon kukkia! Kohtaamisissa niin luomakunnan kanssa kuin lähimmäisten kanssa rakentuu elämän mieli. Pienikin ohikiitävä läsnäolon hetki on merkityksellinen. Siunaa minulle, Jumala mitä kuulen, näen ja kohtaan.

Iloa kevään ihmeistä!

 

Katri Ylönen, seurakuntapastori

 

***