Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Uudet rippikoululaiset ovat aloittaneet oman taipaleensa kohti konfirmaatiota. Mitä kirkon rippikoulu tarjoaa nuorelle tai aikuiselle rippikouluun tulijalle? Työntekijöiden tavoite on luoda mielenkiintoinen kokonaisuus, jota voi muistella lopun elämäänsä. Aluksi tutustutaan seurakunnan toimintaan, kirkossa käynnein, nuorteniltoihin ja kaikkeen seurakunnan toimintaan osallistuen. Mitä monipuolisemmin uskaltaa käydä tutustumassa, sen paremmin saa käsityksen seurakunnan toiminnasta. Tarjontaa on paljon, ainakin silloin kun epidemiat eivät rajoita.
Oma rippikouluaika oli itselleni silmiä avaava kokemus. En ehkä saanut sitä hengellistä kokemusta, mitä työntekijät toivoisivat, mutta yhteisöllisyys ja kirkon avoimuus kaikenlaisille ihmisille tuli yllätyksenä. Olenkin kertonut nuorille, että rippikouluaika oli elämäni parhain kokemus, riippumatta siitä, mitä silloin ajattelin siitä. En nimittäin ollut kovin innostunut koko touhusta. Mutta se tunne, mikä jäi leirin jälkeen mieleeni, on tänä päivänäkin samanlaisena muistissa. Nauru, leikit, välillä opiskelut ja hartaudet, kaikki se kuului siihen pakettiin. Hyvä olo ja kaikkeen luottamus, jäi lähtemättömästi mieleen.
Nautin kovasti nuorten kanssa työskentelystä. Opettaminen, leikkiminen, pelaaminen ja juttelut, ovat työn suola. Jokainen rippikouluryhmä on omanlaisensa ja opettaa itseänikin omassa kasvussani. Suokoon Luoja tämänkin ryhmän saada ilon pisaroita omaan kasvuunsa elämän tiellä.
"Rippikoulun tulee olla nuorille turvallista kaikilla tasoilla. Se merkitsee yksilön ja hänen rajojensa kunnioittamista kaikilla inhimillisillä tasoilla: fyysisellä, henkisellä, hengellisellä, emotionaalisella, seksuaalisella ja sosiaalisella tasolla. Turvallinen rippikouluryhmä on yhteisö, jossa nuori saa olla luottaen siihen, että häntä kunnioitetaan, rakastetaan ja suojellaan juuri sellaisena kuin hän on.” (Rippikoulusuunnitelma 2017).
Maarit Manninen, nuorisotyönohjaaja
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä