SIUNATTUA SATOA

Istun nojatuolissa ja katson ikäihmisen kauniita piirteitä. Puhelemme monenlaista, kuuntelen muistoja eletyn elämän varrelta. Luonnossa liikkuminen on ollut hänellekin tärkeää. Pääsen mukaan monille retkille, joita hän on tehnyt.

Nyt retkeilyt ovat muistojen kultaa. Välillä kumpikin meistä hipaisee kyyneleen kuin ohimennen poskelta. Elämä liikuttaa.

Uskon, että monelle ikääntyneelle luonto on ollut työtä, mutta myös arjen voimavara. On viljelty ja varjeltu, kerätty ja kasvatettu. Kiitetty Jumalaa sadosta. Leivottu rakkaus ja siunaus leipään.

Luulen, että myös kyyneleitä on vuodatettu metsien syliin. Elämä liikuttaa.

Luonto antaa voimaa hyvin monelle yhä edelleen. Ihailen usein vanhempia ihmisiä, jotka sukkelasti saavat marjaämpärit täyteen ja liikkuvat luonnossa kotoisasti. Rakkautta ja siunausta he välittävät satoa meille nuoremmille tuodessaan. Rakkautta on leivottu marjapiirakka, josta riittää naapurillekin. 

Me nuoremmat voimme viedä luontoa myös heille, jotka eivät enää liikkumaan kykene. Rakkautta ja siunausta voi välittää muistoja mukana elämällä. Ja sillä, että niitä jakaa nuoremmille sukupolville.

”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne”, sanoo Jeesus.

On Jumalan rakkautta ja siunausta, että luonto antaa monenmoista satoa. Kaikki se hyvä, mitä Jumala meille antaa, on jaettavaksi tarkoitettu. Rakkauden ja siunauksen eteenpäin jakaminen kuuluu meille kaikenikäisille.

Pysähtymistäkin tarvitaan. Että herkällä korvalla kuulisimme rakkauden myös neuvon tai huokauksen takaa.

Virressä 954 rukoillaan: ”Lahjoillasi meitä siunaat. Kaiken annat ajallaan. Opeta, oi Herra, meitä, omastamme jakamaan.”

 

Siunattua syksyä ja hyvää vanhustenviikkoa!

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä