SYYSLOMALLA 

On syyslomaviikko koululaisilla. Se antaa monille perheille hetken lomaa arjen töistä ja harrastuksista. Joku viettää aikaa mökillä, hidastaa elämää hetkeksi. Katselee taivaalla lintujen syysmuuttoa, tai usvaista järvenpintaa. Ehditään ehkä vesille ja saadaan kalaa savustumaan. Metsässä suppilovahverot ilahduttavat sienestäjää.

Pieni koululainen istuu pappalan rappusilla. Pappaa on tultu tervehtimään. ”Mennäänkö sisälle vai ollaanko ulkona?” kohtelias koululainen kysyy. Korona-ajan varotoimet mielessä.

Nyt oli lupa tulla sisälle.” Miten pappa on jaksellut”, kuuluu sohvalta istujalta? Huoli, ikävä ja välittäminen huokuu sanojen lomasta. Veikeä hymy kasvoilla ja nuoren ihmisen innostus ilahduttavat pientä kohtaamista puolin ja toisin. Vaihdetaan arkiset kuulumiset, mutta niin tärkeät.

Sukupolvien ketju ei ole itsestäänselvyys. Syyslintujen muuttoa katsellessa ajattelen haikeudella mennyttä kesää, kerään voimia pimeneviin iltoihin ja mietin elämäni jälkiä. Mitä lopulta jää jäljelle? Kuka muistaa?

Mutta sukupolvien ketjussa kantaa isien ja äitien usko. Vanhempien, isovanhempien rukoukset Luojan puoleen. Turvaverkko on kudottu ympärilleni, Luojan käsi kannattelee.

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen”. (Psalmi 8:4-5)

Ajattelen, minä haluan puolestani muistaa rukouksessa pientä koululaista. Tässä maailmassa, jossa kristillinen usko rapisee, ohenee ja menettää merkitystään ihmisten elämässä. Yhä uudelleen joudun myös arvioimaan oman uskoni perusteita. Tämän viikon psalmin rukoilija muistuttaa: ”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt”. (Psalmi 78:4)

Iloa ja toivon valoa syksyyn!

 

Katri Ylönen, seurakuntapastori