Herra kädelläsi

Luonnon helmassa verkkaisasti liikkuessani mieleni kirjoittaa runoa. Rakastan syksyä, sen väriloistoa, sateita ja tuulta, irti päästämisen aikaa. Aina se vaan hämmästyttää, miten paljon meille on annettu eri vuodenaikojen kauneudessa ja pienissä elämän ihmeissä.

Luonto puhuu, kun sitä kuuntelee. Huomioni kiinnittyy polulla oleviin värikkäisiin lehtiin, joissa sadepisarat kimmeltävät. Jotain erityisen puhuttelevaa on noissa pisaroissa.

Lehti kannattelee pisaroita. Ajastaan se maatuu, pisarat häviävät. Syntyy uutta.

Polulla olevaa lehteä tutkiessani sydämelleni nousee ajatus kädestä, jossa on turvallista olla. Käsi on lehteä paljon vahvempi, eikä se lakkaa olemasta, mutta se kannattelee meitä. Kaikessa elämässä, ilossa ja surussa, kuolemassakin. 

”Herra, kädelläsi, asua mä saan, turvallisin käsi päällä maan. Siellä kaikki saavat uuden sydämen, rauhan annat haavat sitoen.” Tätä virttä 517 hetki sitten lauloimme rakkaan läheiseni hautajaisissa.

Erityisesti minua nyt koskettaa tuon virren kolmas säkeistö: ”Herra, kädelläsi, itkeä mä saan, kohonnut ei käsi kostamaan.” Tiedätkö, kaikki kyyneleesi on Isällä tallessa. Kaikki salassa itketyt, kämmenselkään huomaamattomasti pyyhityt ja kaikki pieninä tai vuolaampina virtoina valuneet kyyneleet.

Jumala tietää sydämesi kaipaukset, surun, jota läpikäyt, pettymykset itseen ja ihmissuhteissa. Saat tulla Hänen luokseen juuri sellaisena kuin olet, ilman rooleja. Hän ottaa sinut vastaan rakastaen ja kuivaa kyyneleesi, antaa uutta voimaa ja merkitystä.

Jumalan kädellä kyyneleet saavat kauniin hohteen. Säröjen ja rikkoutumien kautta hohtaa valo.

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä