Ylösnousseen kohtaaminen

Saarna Hartolan kirkossa 5.4.2021, 2. pääsiäispäivä

Matt. 28:8-15

 

Naiset lähtivät haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.”
    Naisten ollessa matkalla muutamat vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin nämä kokoontuivat neuvottelemaan yhdessä vanhimpien kanssa ja päättivät antaa sotilaille suuren summan rahaa. He sanoivat sotilaille: ”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä.” Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu. Heidän kertomustaan on juutalaisten keskuudessa levitetty tähän päivään asti.

***

Jaakko Löytty: Toisen päivän iltana

Jeesus on ylösnoussut. Naiset ovat käyneet haudalla ja kuulleet ylösnousemuksesta. Nyt he ovat viemässä sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Minullekin.

Silti minun päässäni soi Jaakko Löytyn laulu Toisen päivän iltana.

(Ulla laulaa)

Pääsiäisenäkin päässäni soi ylösnousemusta mieluummin sanat: kuka lohduttais murheista mieltä / lohduttais sanoen: / miksi etsit sä elämää sieltä / joukosta kuolleitten.

Tämän laulun toisen päivän ilta viittaa siihen toiseen päivään, kun Jeesus on haudassa. Minulle laulu on kuitenkin aina ollut pääsiäislaulu, toisen ylösnousemuspäivän iltana, siis tänään toisena pääsiäispäivänä. Laulu miehestä, tai naisesta, joka vielä ylösnousemuksen jälkeenkin kyselee, kuka voisi lohduttaa häntä, joka on edelleen kiinni Jeesuksen kuolemassa. Jotakin se kertoo minun pääsiäisestäni, minun uskostani.

Päivän evankeliumissa naiset ovat matkalla opetuslasten luokse. Tuolla matkalla Jeesus tuli yhtäkkiä täysin yllättäen heitä vastaan. Ei heillä ollut minkäänlaisia suunnitelmia tai ajatuksia hänen kohtaamisestaan. Eivät he edes etsineet Jeesusta. Heillä oli mielessään toisenlaiset pelottavat ja riemulliset asiat: Jeesus ei ollut haudassa. Hän oli noussut kuolleista. Se oli riittävän kummallista, että siinä olisi mieleen tullut etsiä Jeesusta. Ja juuri siinä on minulle tämän päivän ydinsanoma.

Jeesus löysi naiset, eivätkä naiset Jeesusta. Maan päällä eläneen Jeesuksen ja Ylösnousseen Jeesuksen välillä on yksi merkittävä ero. Maan päällä ihmiset menivät Jeesuksen luokse, etsivät hänet. Mutta ylösnousemuksessa asiat kääntyivät toisin. Sen sijaan, että ihmisten pitäisi tai edes tulisi etsiä Jeesusta, meidän osamme on tulla löydetyksi. Siinä tilanteessa, kun siirryttiin maan päällä olleen Jeesuksen näkemisestä Ylösnousseen Kristuksen uskomiseen, ihmisen osa on erilainen. Samalla se on syvällinen muutos, joka liittyy meidän uskoomme.

Usko on muuttunut ihmisen suorituksesta tai ihmisen tehtävästä vastaanottamiseksi. Jeesusta voi yrittää etsiä, mutta kohtaaminen voi tapahtua vain, kun Jeesus tulee vastaan ja tervehtii. Ihan samalla tavalla kuin naisten matkalla puutarhahaudalta pelkäävien opetuslasten piilopaikkaan Jerusalemiin. Usko on enemmän kuin ylösnousseen kohtaamista. Useimmat meistä eivät koskaan koe sitä, että Jeesus tulee vastaan ja tervehtii.

Meidän osamme on liittyä ylösnousemususkoon sillä uskolla, joka meille on annettu. Joskus se usko on sydämen yhtymistä pääsiäistervehdykseen: Kristus on ylösnoussut – totisesti ylösnoussut. Mutta sekin on paljon, että liittyy siihen, vaikka sydän ei olekaan ylösnousemusriemun täyttämä. Eikä sekään ole väärin, että sydän tai suu eivät tahdo liittyä pääsiäisen riemuhuutoon. Silloin saattaa lohdulliselta tuntua, että voi liittyä niihin toisen päivän illan kulkijoihin, joista hetki sitten kuulimme. Niihin joiden ylösnousemuslaulu on kyselyä: kuka lohduttais murheista mieltä / lohduttais sanoen: / miksi etsit sä elämää sieltä / joukosta kuolleitten.

Riemullisten laulujen ja huutojen keskellä saamme muistaa, että on monenlaista uskoa ja monenlaista ylösnousemususkoa. Tilaa on yhtä lailla hänelle, joka osaa yhtyä riemuhuutoihin kuin sillekin, jolle pääsiäinen tai ylösnousemus ei tuo sen kummempaa iloa kuin muukaan aika vuodesta. Paikka kirkossa – ja kirkon penkissäkin, jos kirkkoon voisi tulla – on silti jokaisella. Ja sitten joskus voi tapahtua niin kuin naisille matkalle takaisin kaupunkiin: yhtäkkiä Jeesus tulee vastaan ja tervehtii. Me emme tiedä, millainen naisten usko oli sen jälkeen. Siihen saakka se oli ainakin pelon ja riemun täyttämää, eli siis uskoa, jossa keskenään kilpailivat niin usko kuin epäusko.

Haudalla käyneet naiset olivat oman aikansa uskonsankareita. Mutta ei se tarkoittanut, että heillä olisi ollut jotenkin erityisen suuri tai varma usko. Silti Jeesus kohtasi juuri heidät, edelleen ymmällään ja peloissaan olevat naiset. Ja antoi heille pienen, rajatun ja selkeän tehtävän: kertoa Jeesuksen yhdelletoista opetuslapselle ylösnousemuksesta ja miten he voivat vielä nähdä Jeesuksen.

Siitä on viime kädessä kyse. Meillä on oma uskomme. Ei haittaa, vaikka siihen liittyy pelkoa, epäilyä, hämmennystä. Se riittää. Sitten joskus jollekin Jeesus tulee vastaan. Hyvä hänelle. Ja sitten Jeesus antaa tehtävän, mutta ei liian suurta. Vaan pienen, joka on mahdollista tehdä. Ja sellaiseen tehtävään voimme liittyä, vaikka emme Jeesusta kohtaisikaan. Vaikkapa tehtävän kuivata kyyneleet, lohduttaa murheista mieltä.

 

kirkkoherra Jeremias Sankari