IHOLLA

”Kiva kun pyysit mukaan!”

Milloin sinä viimeksi kuulit jonkun sanovan näin? Tai sanoit itse? Muistatko, miltä silloin tuntui?

Vaikka toisinaan nuo sanat hihkaistaan kevyesti ilmoille, on niillä usein iso merkitys. Sekä sanojalle että vastaanottajalle. Niin syvällä meissä on tarve olla tarpeellisia ja tarve kuulua johonkin.

Yhteyteen meidät on luotukin. Yhteyteen Jumalan ja toisten luotujen kanssa. Kaikessa yhteydessä kutsuja on Jumala. Hän pyytää sinua mukaan päivittäin ja hetkittäin. Hän pyytää olemaan ”sydänlähellään”, rukousyhteydessä kanssaan. Ja Hän pyytää sinua mukaansa ihmisten luo: näkemään ja kuulemaan, rohkaisemaan, kutsumaan toisia yhteiseen olemiseen ja tekemiseen.

Sydänlähellä Jumalaa ei ole rooleja. Ei ammattiminää, ei kasvattaja-statusta. On tilaa paljastaa oma kipu, oma kaipuu kuulumiseen.

Näinä hetkinä minua ovat lohduttaneet Jesajan kirjasta löytyvät sanat: ”Minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt” (Jes. 49:15-16).

Arvokkaat asiat ovat arvokkaalla paikalla. Sinä ja minä ihan iholla. Siinä, ihan iholla, on myös hän, jota kuulumattomuus juuri nyt satuttaa. Ja hän, joka sanoo pärjäävänsä yksinkin. ”Olisipa ihana, kun tulisit mukaan” voi kuitenkin olla jollekin rukousvastaus.

Jumalan kämmenellä on tilaa jokaiselle. Pyhän iholla on arvotaidetta.

Miten me kerromme siitä?

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä

Kankaalle piirretty iso käsi, jonka sisään on painettu eri värisillä maaleilla käsien kuvia.

Luova vieraskirja, Hartolan kirkossa Taiteiden yönä 2021