Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Silloin kun vielä lähetettiin ja saatiin joulukortteja, hyvän joulun toivotusten jatkoksi korteissa luki ”ja onnellista uutta vuotta”. Sitä kai pitää tässäkin vuodenvaihteessa toivottaa meille jokaiselle, vaikka joulukortteja ei enää paljon lähetetä ja saada.
Toivotan siis sinulle onnellista uutta vuotta. Mutta mitä minä toivotan? Millainen on onnellinen vuosi 2021. Ainakin juuri nyt tuntuu, että se on vuosi jolloin ei tarvitse murehtia koronasta. Jolloin saa vapaasti tavata sukulaisia ja ystäviä. Jolloin voi harrastaa niin kuin ennen vanhaan.
Netin ihmeellinen maailma kertoo asioita, joista tunnistaa onnellisen ihmisen. Hän rakastaa auttaa muita. Onnellinen ihminen kulkee elämän virran mukana ja hyväksyy elämän sellaisena kuin se on. Hän näkee kaikissa jotain hyvää. Onnellinen ihminen ei kanna kaunaa, vaan on valmis päästämään irti vaikeistakin asioista.
Onnellinen ihminen ei ole ongelmaton ihminen, mutta hän näkee pilven hopeareunuksen ja uskaltaa juosta kohti sateenkaaren päässä olevaa aarretta. Hän uskoo unelmien täyttymiseen. Hän on kiitollinen mutta ei pidä asioita tai ihmisiä itsestäänselvyyksinä.
Raamatussa kerta toisensa jälkeen onnelliseksi sanotaan sitä ihmistä, joka turvaa Jumalaan. Minä näen Jumalaan turvaamisessa kaksi näkökulmaa.
Ensinnäkin Jumalaan turvaaminen on luottamusta siihen, että joka aamu on uusi armo. Meillä on oikeus pyytää ja saada anteeksi pahat tekomme, syntimme. Emme ole Jumalan edessä toivottomia tapauksia. Siksi saamme olla onnellisia.
Toiseksi Jumalaan turvaaminen kuvaa juuri tuollaista netin kertomaa onnellisen ihmisen elämää. Jumalan lapsena saa katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien lävitse.
Tällaista Jumalaan turvaavaa onnellista uutta vuotta toivon sinulle sydämeni pohjasta, kun vuosi taas vaihtuu.
Jeremias Sankari, kirkkoherra
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä