Armon valoa
Useana aamuna töihin lähtiessäni olen ihaillut valon heijastamaa kuvaa autoni ovessa. Portin pielessä kasvaa pikkuinen koivu ja valo luo lehtien varjon taideteokseksi. Saan olla kiitollinen siitä, että Jumala on antanut minulle kyvyn nähdä kauneutta.
Näkeminen ja myös kuuleminen vaativat pysähtymistä. Pysähtymistä hetkeen, asettumista läsnäoloon. Jos vain kiirehdimme eteenpäin tai ahdamme reppumme liian täyteen vaatimuksia, odotuksia ja suorittamista, kykymme aistia supistuu. Näemme huonommin, kuulemme vähemmän. Oma sisimpämme ja lähimmäisemme jäävät vaille.
Jumala kutsuu meitä pysähtymään. Hän haluaa kuulla meiltä, mitä meille ihan oikeasti kuuluu, vaikka tietääkin sen jo. Hän haluaa puhua meille. Hän haluaa avata aistimme huomaamaan lähimmäisen, luomakunnan ja oman sisimpämme kaipauksen. Hän haluaa meidän huomaavan Hänet.
Jotta tunnistaisimme Jumalan äänen kaikista ympärillämme kuuluvista äänistä, on meidän hyvä pysähtyä rukoillen lukemaan ja tutkimaan Hänen Sanaansa. Raamattu on valtava lupausten aarreaitta, elämän lähde. Se kertoo Jumalan Pyhyydestä, Hänen mittaamattomasta rakkaudestaan ja uskollisuudestaan ja Jeesuksesta, Jumalan suunnitelmasta meitä kohtaan.
Jumalan sana valaisee. Sanan kautta Pyhä Henki näyttää meille syntisyytemme ja ohjaa meitä ainoalle todelliselle puhdistavalle lähteelle, Jeesuksen ristin juureen.
Elämäämme kuuluvat myös varjot. Joskus tuntuu kuin olisi vain ne varjot, joissa kulkee. Varjo tarvitsee valon syntyäkseen. Siellä, missä on varjoja, on myös valo. Jumalan valo. Voimme luottaa, että Jumala on kanssamme myös elämän varjoissa, jopa pimeydessä.
Varjoista voi syntyä jotain kaunista Jumalan käsissä.
Rukoillaan virren 536 3. säkeistön sanoin:
”Anna, Jeesus, valon loistaa, synnin yöhön pimeään, epäusko meistä poistaa, auttaa uuteen elämään.
Kirkkaan armon valolla murheen pilvet hajota. Kulje tänään vierellämme, Jeesus, parhain ystävämme.”
Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä