Levosta käsin

Kulkijan selkää särki. Reppu, jota hän kantoi, oli hyvin painava. Eikä ihmekään, sillä siellä oli tarpeellisten asioiden joukossa kaikenlaista, mitä saattaisi tarvita tai mitä oli aiemmin vaan sullottu mukaan.

Matkaa oli taitettavana, mutta jokin kulkijan sisällä kutsui pysähtymään. Läheinen ranta kallioineen houkutteli ja sinne kulkija suuntasi.

Hän riisui repun selästään ja istahti kalliolle, jonka pintaa oli vuosisatojen aikana vesi silittänyt. Miten lämpöiseltä kallio tuntuikaan! Kulkija riisui kuluneet kenkänsä.

Ketään muita ei näkynyt missään. Oli vain rauha.

”Olipa hyvä. että pysähdyit”. Kulkija säpsähti ja katsahti ympärilleen. Ei ketään.

”Oletkin kiirehtinyt aika lailla. Reppusi painaa, mitä siellä kannat?” Ihan kuin joku puhuisi kulkijan sisimmässä. Lempeästi.

”Kaikkea tarvittavaa. Matka on ollut raskas, eikä sitä tiedä, mitä tuolla mutkien takaa tulee esiin”, kulkija aloitti, vaikka ei ollut varma, kenelle edes puhui. ”Katso vaikka”, ja niin hän otti repustaan esiin asioita yksi kerrallaan. Kummallista, mutta ihan kuin koko olemus hänessä olisi keventynyt.

”Jätä nämä minulle”. Sisimmän ääni sanoi. ”Et tarvitse näitä. Täytän sinun reppusi sillä, mitä sinä oikeasti tarvitset, mutta se ei paina sinua. Aina kun näet jonkun tarvitsevan jotain sellaista, mitä sinulla on, anna se hänelle.”

”Miten se on mahdollista? Reppunihan tyhjenee, jos muille sieltä annan? Kulkija kummeksui. ”En voi lähteä mihinkään ilman näitä ja näitä ja…”  Kulkijan oma ääni hiljeni.

Hän ymmärsi kohdanneensa Pyhän.

Tuo kulkija voisit olla sinä. Tai minä. Meitä kutsutaan pysähtymään levon lähteelle, kalliolle, joka on Jeesus Kristus. Hänelle saamme jättää kaikki taakkaamme. Hän on luvannut antaa meille levon.

Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28)

Levosta käsin on hyvä lähteä liikkeelle. Levosta käsin näemme paremmin kaiken sen hyvän, jota olemme saaneet ja josta saamme olla kiitollisia. Levosta käsin huomaamme paremmin lähimmäisemme. Siitä, mitä olemme Jumalalta saaneet, voimme antaa eteenpäin. Jumalan hyvä ei lopu kesken.

Siunattua viikon jatkoa sinulle, kulkija.

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä