Pyhän Hengen vuodattaminen

Saarna Sysmän kirkossa 19.5.2024, helluntai

Joh. 3:16-21

Minulla on säilynyt isän aseveljiltään sota-aikana saamia kirjeitä. Niissä puhuttiin urheilusta, naisista, loman odotuksesta tai lomalla käynnistä, ja välillä ihan nykykielen sanoin vitutuksestakin. Aika lakoniseen sävyyn mainittiin, keitä on kaatunut. Mutta juuri siinä on sankarihautausmaiden ja kaatuneiden sekä muiden sodassa taistelleiden sankaruus. Ei siinä, että he olivat tai yrittivät olla sankareita, vaan siinä, että he olivat tavallisia suomalaisia miehiä arkisine asioineen. Niitä, jotka välillä olivat evankeliumissa mainittuja pahan tekijöitä, toisinaan taas hyvän tekijöitä. Siksi muistaessamme tänään sodissa kaatuneita, ei ole tarve puolustaa heitä ja luoda sankaritarinaa.

Evankeliumin kuvaus oli totta sen kirjoittajalle, ehkä ensimmäisille lukijoillekin. Mutta meille 2020-luvun suomalaisille tai ylipäätään ihmisille ei ole uskottavaa, että on toisaalta pahan tekijät ja toisaalta hyvän tekijät. Elämässä on hyviä asioita kuten perhe, oma koti, kaverit, mahdollisuus asua Suomessa, missä on rauhallista ja asiat hyvin useimpiin maailman maihin verrattuna. Elämässä on pahoja asioita, kuten sota, rikokset, rasismi, kiusaaminen. Mutta hyvät ja pahat asiat menevät ihmiselämässä sekaisin. me saamme molempia ja teemme molempia.

Aikanaan lasten ollessa pieniä kuuntelimme automatkoilla musiikkia. Yhdessä usein kuuntelemassamme laulussa lauletaan ”ei niin hyvää ettei jotain pahaa, ei niin pahaa ettei jotain hyvää”. Se on paljon uskottavampaa kuin jakaa ihmiset kahteen ryhmään, hyviin ja pahoihin, niihin jotka tuomitaan ja niihin joita ei tuomita.

Sillä ihmisen ja Jumalan välillä on suuri ero. Ihminen ei voi olla vain hyvä, mutta ei myöskään vain paha. Vain Jumala on hyvä. Ja Jumala on vain hyvä. Se on tämän helluntain evankeliumin tärkein asia. Ja se sanotaan heti evankeliumin alussa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Tänään helluntaina olemme sen Jumalan rakkauden työn äärellä, joka alkoi jouluna, kun Jeesus-lapsi syntyi. Hän kasvoi, hän opetti, hänet tuomittiin, hän kuoli ja nousi kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsille 40 päivän ajan, kunnes nousi takaisin taivaaseen. Ja helluntaina hän luovutti työnsä jatkon Pyhälle Hengelle.

Evankelista Johannes yrittää luoda Jeesuksesta sankaritarinaa. Hänen mukaansa Jeesus tiesi koko ajan mitä on tapahtumassa, ja otti kaiken, kärsimyksen ja kuolemankin vastaan, tyynesti ja valmiina kärsimään. Mutta kun lukee enemmän kuvauksia Jeesuksesta, niin kuva on toinen. Hän halusi toimia salassa, hän ei aina tiennyt mitä on tapahtumassa, hänellä oli epätoivon hetkiä ja hän koki, että Jumalan on hylännyt hänet. Enemmän kuin luoda itsestään sankaritarinaa Jeesus yrittää estää sellaisen syntymisen.

Tänään helluntaina juhlimme siis sitä, että Jeesus luovutti työnsä jatkamisen Pyhälle Hengelle. Pyhä Henki ei johda meitä ihmisiä yhtään sen enempää kohti sankaritarinoita kuin mitä Jeesuksen elämäkään oli. Päinvastoin Pyhä Henki toimii meidän ihan tavallisten ihmisten tavallisessa elämässä.

Luterilaisen uskomme ydin on, että ihminen ei tule koskaan paremmaksi. Ihminen voi toki muuttua niin, että pahan tekeminen vähenee ja hyvän tekeminen lisääntyy, silti olemme sama ihminen, josta Jukka Salminen lauloi: ”ei niin hyvää ettei jotain pahaa, ei niin pahaa ettei jotain hyvää.” Ja silloin olemme jälleen tämän sunnuntain toisen aiheen kaatuneiden muistopäivän ja sodissa kaatuneiden sankarivainajien äärellä.

Sankarivainaja ei tarkoita, että he olisivat jotenkin erityisen sankarillisia. Niin kuin kaikessa elämässä porukassa on yhtä lailla rokkia ja riitaojia, joista toiset pelkäävät vähemmän ja toiset enemmän. Toiset osaavat enemmän ja toiset vähemmän. Ihmisen sankaruutta ei mitata sillä, onko hän kaatunut sodassa vai ei. Ei silläkään miten hän pärjäsi sodan kauhujen keskelle. ”Oomme sankareita kaikki kun oikein silmin katsotaan ja kun oikein silmiin katsotaan.”

Yksi osa Pyhän Hengen työtä on erilaisten armolahjojen antaminen meille ihmisille. Ei yksi armolahja ole toista parempi. Onpa kyseessä sotavuodet tai meidän jokapäiväinen elämämme, meillä jokaisella on oma tehtävämme. toiselle näkyvämpi, toiselle huomaamattomampi. Eikö suurempaa sankaruutta ole pikemminkin se, että hoitaa oman toisten mielestä ehkä vähäpätöisen ja huomaamattoman tehtävänsä kuitenkin niin hyvin kuin taitaa, vaikka kiitokset voivat jäädä vähiin. Siksi ei myöskään Jumalan edessä ole toinen toistansa parempia tai arvokkaampia. Jumala ei arvota ihmisiä.

Jeesuksen sanoi Nikodemokselle ”jottei yksikään” ilman minkäänlaista rajoitusta. Niissä(kin) sanoissa on perusta sille, että tekojen tai minkään muun perusteella meitä ihmisiä ei voi jaotella mihinkään ryhmiin. Ei Johanneksen tavoin hyviin ja pahoihin, tai meidän ihmisten tavoin parempiin ja huonompiin tai arvokkaampiin ja vähemmän arvokkaisiin.

Kaikki Sysmän sankarihautausmaan kaatuneet sankarivainajat ovat yhtälaisia sankareita riippumatta siitä, millainen heidän sotataipaleensa ehti olla. Kaikki tänään kirkossa olevat ovat yhtälaisia ihan riippumatta siitä, mitä meidän elämäämme on kuulunut tai kuuluu. Tämän kaiken julistaa Jeesus tänään sanoissaan ”jottei yksikään”, ja se sama on sanottu laulun sanoissa: ”ei niin hyvää ettei jotain pahaa, ei niin pahaa ettei jotain hyvää”.

Kirkkoherra Jeremias Sankari