Valo voittaa

”Nouse salkoon lippu valkoinen. Piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme,
merkki Kuninkaamme liitto ikuinen. Nouse salkoon toivo sydänten, nouse salkoon risti Jeesuksen.” (Laulu Suomelle, Lasse Heikkilä).

Keskikesän juhla, valon ja elämän juhla, Juhannus, on jo lähellä. Kaunis sinivalkoinen lippumme nousee salkoihin juhannusaattoiltana ja liehuu koko yön symbolisena eleenä valon voitolle pimeydestä. Juhlaan kuuluen lippu lasketaan vasta juhannuspäivän iltana.

Suomen lippu herättää meissä kansana kunnioitusta ja kiitollisuutta, onhan se merkki kalliisti maksetusta isänmaastamme. Lippu kertoo myös vapaudesta ja puhtaasta luonnostamme, joka meille on annettu. On hyvä pysähtyä näkemään, että nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Vapauden hintana on vuotanut verta.

Paljon on myös rukoiltu. Arjen keskellä askareiden ja töiden lomassa, rintamalla. Kirkoissa, pyhäkouluissa, radiohartauksia kuunnellessa. Eri aikoina eri tilanteissa. On turvauduttu Suurimpaan, Jumalaan. Se on myös antanut halua ja voimaa rakentaa tätä maata. Oletko koskaan ajatellut, miten suuri merkitys on sillä, että joka ikinen sunnuntai ympäri Suomen kirkoissa rukoillaan tämän maan ja valtaapitävien puolesta?

Risti Suomen lipussa muistuttaa Taivaallisesta Isänmaastamme. Siitä, että meillä on turva Jumalassa. Jumala on valmistanut meille tien taivaaseen Poikansa Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Elämän hintana on vuodatettu verta. Valo on voittanut pimeyden.

Jeesuksen sovintoveri on kalleinta, mitä olemme saaneet. Siinä me syntiset saamme puhdistua, joka päivä. Jeesuksen risti on meidän toivomme. Se on ainut, joka kestää.

Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme. (Room. 14:19)

Siniristilippu salossa saakoon meidät katsomaan kiitollisena mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Jotta näkisimme sen kaiken hyvän, mitä meillä on ja kiittäisimme siitä elämän antajaa, Jumalaa. Jotta olisimme osa rukouksen verkostoa ja turvaisimme Jumalaan, pyytäisimme Hänen voimaansa siihen, että rakennamme rauhaa ja vahvistamme toisiamme. Sillä raivausta ja rakentamista elämä on, tässä ajassa. Meidät on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan. Ja rakastamaan.

Pidetäänhän edelleen huolta, että kaveria ei jätetä! Ei heikointakaan lähimmäistämme.

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä