Cantare-kuoro Kurkien Riemuhuudot -konsertti
su 4.10. klo 16.00
Hartolan kirkko
Kurkien riemuhuudot kajahtavat Hartolan kirkossa, tule kuuntelemaan!
Jämsäläisen säveltäjän ja kuoronjohtajan, dir.cant. Sauli Salmisen johtama sekakuoro Cantare konsertoi Hartolan kirkossa sunnuntaina 4.10. Kurkien Riemuhuudot - nimisessä konsertissa kuullaan Salmisen uusimpia sekakuorosävellyksiä Cantare-kuoron tulkitsemina. Konsertti on osa uuden Kurkien Riemuhuudot- nimisen CD- levyn sekä siihen liittyvän täydellinen nuottikirjan levynjulkistamiskonserttien sarjaa. Konsertissa kuultavat teokset noudattavat uuden levyn sisältöä, lisäksi kuullaan diplomiurkuri Marko Kuparin esittämänä kaksi Sauli Salmisen urkuteosta.
Useimpiin Salmisen sävellyksiin liittyy vahva omakohtainen tarina, ja monet sävellyksistä on omistettu Salmisen läheisille ihmisille. Esimerkiksi konsertin aloittava Dies nubilus (Pilvinen päivä) on sävelletty Salmisen äidin muistotilaisuuteen vuonna 2017. Tekstinä on Saima Harmajan runo Pilvinen päivä, jonka Reijo Pitkäranta on kääntänyt latinaksi. Teoksen soolo-osuudet laulaa kuhmoislainen sopraano Maria Lindén.
Myös kevyemmät sävelet syntyvät luonnikkaasti Salmisen kynästä. Konsertissa kuullaan mm. Jämsän Äijien ja Jämsän Ämmien nimikkolaulut sekä Kellokallion valssi.
Konsertin päätöksenä kuullaan lähes 20 minuuttia kestävä teoskokonaisuus Uuttana- ikuinen, joka on samalla ylistyslaulu luonnon kauneudelle sekä voimakas hätähuuto luonnon säilymisen puolesta. Salmisen kesäpaikka Uuttana-järven rannalla on ollut keskeinen innoituksen paikka monien sävellysten synnylle. Antti Manninen ja Maria Lindén laulavat teoksessa solisteina.

-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä